kasinosankarit

Kohteita 32750

Avoimet kohteet 0

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

F1-ennakko: Kiinan GP

F1-kausi käynnistyi pari viikkoa sitten Melbournessa ja tulevana viikonloppuna formulasirkus rantautuu maailman väkirikkaimman valtion maaperälle. Vuodesta 2004 asti F1-osakilpailuita järjestänyt Kiinan Shanghaissa sijaitsevalla radalla on vuosien mittaan ajettu muutamia ikimuistoisia kisoja. Kukapa ei muistaisi Michael Schumacherin uran viimeistä voittoa sadekelissä kaudella 2006 tai Lewis Hamiltonin tulokasmaista mokaa varikon sisäänkäynnin kohdalla avaten oven Kimi Räikkösen nousulle maailmanmestariksi vuotta myöhemmin. Tästä huolimatta Hamilton on menestynein kuljettaja Shanghai International Circuitilla. Britti on ajanut radalla voittoon neljä kertaa (2008, 11, 14, 15).

Kauden avauskilpailu Australiassa jakoi F1-varikon mielipiteet kahtia. Monet olivat iloisia Ferrarin Sebastian Vettelin voitosta ja siitä, että Mercedekselle on vihdoinkin saatu haastaja mestaruustaisteluun. Loput valittivat puolestaan ohitusten vähyydestä ja että kilpailu muistutti kärjen osalta liikaa viime kausia vain sillä erolla, että voittaja ei ollut Mercedes. Vettelin voitto nostaa varmasti Maranellossa odotuksia mestaruustaistelun suhteen, mutta vielä on Vettelin mukaan liian aikaista puhua maailmanmestaruuden palauttamisesta Scuderialle. F1-varikolla tuntuu olevan edelleen käsitys siitä, että Mercedes on niin sanotuilla kunnon kilparadoilla se nopein auto ja Ferrari tulee lähellä saksalaistallin vanavedessä. Tuleva viikonloppu on ensimmäinen kerta kun kyseinen olettamus voidaan todistaa oikeaksi.

Suurin huolenaihe tuntuu avauskisan jälkeen olevan uusien autojen aerodynamiikka ja se, että autoilla ei juurikaan pysty seuraamaan edellä ajavaa autoa nopeissa mutkissa, jonka vuoksi ohituksia pelätään olevan tällä kaudella huomattavasti vähemmän. Viime kaudella Kiinan kisassa nähtiin yli 130 ohitusta, mutta täytyy ottaa huomioon turva-autot sekä kilpailun lievä kaaottisuus. Jos sunnuntaina lähdetään “normaalissa” lähtöjärjestyksessä kilpailuun, voivat ohitukset jäädä Shanghaissa vähiin. Liian suuria johtopäätöksiä ei silti muutaman kilpailun perusteella lähteä vetämään.

 

Shanghain rataa on pidetty renkaille erittäin vaativana ja etenkin Pirellin aikakaudella rengastaktiikat ovat vaihdelleet jopa saman tallin kuljettajien välillä. Radan pitkät ja nopeat mutkat ovat erittäin raastavia eturenkaille ja puolestaan muutaman hitaan mutkan ulostulon kiihdytykset syövät takarenkaita. Radalla on parina viime kautena nähty turva-auto, mutta sen todennäköisyys lienee kuitenkin suht pieni Shanghaissa. Viikonlopulle luvattu sadekeli voi tehdä etenkin kisasta hyvin mielenkiintoisen, sillä kuljettajat ovat ilmaisseet olevansa epäileväisiä Pirellin tämän kauden sadekelin renkaiden pitävyyteen.

Viikonlopun voittajaa on hankala lähteä ennustamaan. Sadekeli voi jo itsessään sotkea kärkitaistelua eikä ole varmaa onko Mercedes vai Ferrari viikonlopun nopein talli. Mercedes ja Hamilton ovat ainaki aika-ajoissa vahvoja, mutta auton suurempi rengaskulutus verrattuna Ferrariin voi koitua Mercedeksen kohtaloksi sunnuntaina jos ajetaan kuivassa kelissä. Red Bullin ainoa toive kärkisijojen haastoon Kiinassa on joko sade tai selvästi poikkeava ja samalla menestyksekäs rengastaktiikka sunnuntaina.

 

Viikonlopun aikana vihjeitä forumin puolelle.

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu