kasinosankarit

Kohteita 32751

Avoimet kohteet 1

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

Ligue 1 2015-16 Ennakko

Ligue 1 2015-16 Ennakko

Uusi kausi alkaa ja odotus on ollut kova, mutta lopulta lyhyt. Eihän se tauko kestä kuin pari kuukautta ja hyvä niin. Edessä on jälleen hieno jalkapallokausi Ranskassa ja toivottavasti saadaan myös yhtä tasainen kuin viime kauden taistelu. Viime kaudella oli huikeaa, kun moni seura nousi vuorollaan taisteluun mestaruudesta. Marseille aloitti sen huikealla alkukaudellaan ja pitkään näytti siltä, että heitä ei varmaan tule kukaan saamaan kiinni. Varsinkaan kun Gignac paukutti maaleja liukuhihnalta. Lopulta Bielsan kone kuitenkin rupesi yskähtelemään ja petrooli loppui. Lyon nousi mestaruustaistoon eikä sekään vielä riittänyt kun Monaco aloitti kans kirinsä ja nousi lähelle Lyonia ja PSGtä. Ranskassa ei kuitenkaan yllätyksiä nähty ja PSG voitti mestaruuden. PSG voitti kaiken, mitään ei jätetty kellekkään. Paljon myös tapahtui kentän ulkopuolella, kun alkukaudella Brandao iski Thiago Mottan nenän murskaksi pelin jälkeen ja välillä mietittiin Ligue 2 puolella sopupelejä ja Ligue 1 puolella pidätettiin nykyistä ja entistä seurajohtoa erinäisistä ongelmista johtuen. Onneksi nämä ikävät asiat jäävät varjoon, kun miettii, että Monaco teki huikean nousun Mestarien liigassa ja monen iloksi ja monen suruksi menivät pidemmälle kuin kukaan olisi uskonut. Taisteluvoitto Arsenalista ja vielä kovempi taistelu Juventusta vastaan, mutta siitä lopulta tappio. Vastaavasti Guingamp Eurooppa liigan puolella. Pieni kylä Ranskassa jonka asukasluku ei ole edes 10 000 vaan alle 8000. Monet hienot pelit nähtiin viime kaudella ja monet ilon ja surun hetket niin fanien osalta kuin myös vedonlyönnillisesti. Tällä kaudella jatketaan ja toivotaan että saadaan yhtä hienot kauden!

Niin ja viime vuonna saatiin partavaahdot tuomareille ja tänä vuonna otetaan käyttöön maaliviivateknologia! Muutama kyseenalainen tilanne on muistissa viime kaudelta, joten tarpeeseen se tulee. Yhden mainitakseni Zlatanin maali St. Etiennea vastaan jonka teki rinnallaan ja katsomossa kukaan ei uskonut, että Zlatan oli maalin tehnyt vaikka hän sitä juhlikin. Vaan hidastuksen näyttivät, että selkeästi oli pallo maalin sisällä, kyseenalainen tilanne kuitenkin live- kuvasta katsottuna.   Alla pienet esittelyt kauden joukkueista!  

PSG tyhjensi kotimaan potin viime kaudella, kun mukaan tarttui joka ikinen pokaali mikä heillä oli mahdollista saada. Elokuussa 2014 he voittivat Coupe de France voittaja Guingampin Aasian reissulla ja siitä kaappiin muistoksi Trophée des Champions- pytty. Seuraava pokaali oli vuorossa Huhtikuun lopussa, kun Bastia ja PSG kohtasivat Stade de Francen valoissa Coupe de la Liguen finaalin muodossa. Tuossa pelissä ei PSG hirveästi vastusta kohdannut, kun kovalla itsetunnolla tullut Bastia otti punaisen jo 20min pelin jälkeen ja peli päättyi suhteellisen tylysti 0-4 PSGlle. Coupe de France finaalissa heillä oli vastassa Ligue 2 joukkue Auxerre joka oli hienolla suorituksella päässyt finaaliin asti ja vanhan UEFAn säännön mukaisesti olisi pelannut Euroopassakin tällä kaudella, mutta kun UEFA meni juuri tuolloin muuttamaan säännön, että cupin häviäjä ei pääse Eurooppaan mikäli voittaja saa Eurooppa paikan sarjataulukon perusteella. Suhteellisen tasainen vääntö oli tuo peli ja osittain tietenkin näkyi pitkä kausi, mutta lopulta PSG vei ottelun nimiinsä 0-1 Cavanin maalilla. Kaikista suurin pokaali oli tietenkin Ligue 1 mestaruus ja PSG joutui totisesti tekemään työtä sen eteen. Tämä johtui osittain siitä, että PSG pelasi erittäin vaisusti pitkiä kausia ja menetti pisteitä ennakkoon helpostakin peleistä sekä tietenkin siitä, että Marseille, Monaco ja ennen kaikkea Lyon kiritti heitä hyvin ja jokainen vuorotellen. Marseille oli koko alkukauden tulessa, mutta hyytyivät lopulta ja Lyon puolestaan taisteli tosissaan PSGn kanssa myöhemmässä vaiheessa, mutta kuten Olympique veljensä, myöskin he hyytyivät ja PSG vei sarjan lopulta jopa 8 pisteen erolla Lyoniin. UCL oli jälleen pettymys PSGlle. He taistelivat urhoollisesti Chelsean kanssa ja lopulta putosivat selkeästi paremmalla tasolla ollutta Barcelonaa vastaan. Tulevalla kaudella tässä olisi myös parannettavaa ja UCL voitto pysyy PSGn tavoitteena ja joka vuosi ainakin vähän paremmaksi ollaan tultu. Tietenkin UCL peleissä paljon riippuu siitä kuka arvalla tulee vastaan ja lohkovoitto on tärkeää, mutta kuitenkin kaikki pelit on voitettava ja ihan sama kuka vastaan tulee sillä jossain vaiheessa se vastus on todella kova ja se ei finaalipaikka ei lohduta ketään, jos mukaan tuomiseksi ei ole pokaalia. UCL kannalta on äärimmäisen tärkeää, että vaihtopenkillä on kovia pelaajia nälkäisenä sillä mitä pidemmälle mennään niin sitä enemmän joukkueet väsyvät ja kierrätykset tulevat isoon rooliin. PSGn kannalta ei ole mukavaa jos joutuvat ennen isoa UCL peliä kohtaamaan esimerkiksi Bastian Korsikassa ja joutuvat napsimaan pisteitä siitä, että voivat voittaa Ligue 1 mestaruuden ja tämän takia avauksessa on 85% ykkösmiehistä. Sama tilanne on tietenkin jokaisella UCL joukkueella, mutta edelleen se vaihtopenkki! Mutta jälleen on alkamassa uusi kausi ja PSGn tavoitteena parantaa entisestään. Blanc pysyy valmentajana vaikka hänen lähtöään huhuiltiin ja jopa vaadittiin useaan otteeseen viime kaudella. Mutta kun tuot jokaisen kotimaisen pokaalin kotiin niin ei se lopulta niin heikko suoritus ole. Parannusta on vain tapahduttava Eurooppa kentillä. Suurin ongelma PSGllä on heidän vaihtopenkkinsä kapeus. Kun heidän avaustaan vertaa muihin Euroopan suurimpiin niin se ei juurikaan kalpene, mutta kun vaihtopenkkiä vertaa samaisiin joukkueisiin niin eroa rupeaa löytymään. Tämä näkyi monesti viime kaudella, kun PSG kärsi loukkaantumisista niin vaihtomiehet eivät vain ole aivan riittävän kovaa tasoa vaikka sieltä joillekkin paikoille oikein loistavia pelimiehiä löytyy. Ikävästi PSG ei ole kuitenkaan hirveästi hankkinut sitä leveyttä ainakaan kirjoitushetkellä. PSG on hankkinut maalin suulle Kevin Trappin Frankfurtista ja hän on oiva maalivahti ja nyt PSGllä on kaksi maalivahtia joita kehtaa jopa peluuttaa. Hän on ilmeisesti päässyt myös suhteellisen hyvin joukkueeseen sisään, mutta toki vielä vähän nuori kun -90 syntynyt. Mielenkiintoista nähdä viekö hän Sirigun paikan maalilla. PSG myös luopui Cabayestä. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta itse olen sitä mieltä, että tuo oli hyvä asia kaikille osapuolille. Nyt Cabaye pystyy keskittymään siihen, että voi pelata itsensä EM- kisoihin sillä PSGn penkiltä tuo ei onnistu. PSG pääsi myös hänen suhteellisen isosta palkasta eroon ja hankkivat hänen tilalleen halvemman pelaajan eli Stamboulin Tottenhamista. Stambouli nyt ei ole mikään sateentekijä PSGlle, mutta pienempi palkka kuin Cabayella ja myöskin ihan tarpeeksi hyvä paikkaamaan Cabayen rooli vaihtomiehenä. Niin ja Crystal Palace sai hyvän miehen Cabayesta. Tietenkin se suurin siirto on sitten Di Maria. Kirjoitushetkellä tuo siirto ei ole tapahtunut vielä, mutta suhteellisen varmana sitä voi pitää. Di Maria kun lisätään Matuidin, Verrattin, Pastoren, Lavezzin, Lucasin, Cavanin ja Zlatanin seuraan niin rupeaa näyttämään jo huomattavasti paremmalta tämän osalta. Kaikki heistä ei kentälle yhtäaikaa tule mahtumaan joten Blancilla onkin pähkinä purtavana, että kuka siellä sitten istuu? Voi toki olla, että Blanc muuttaa taktiikkaansa tulevalle kaudella, mutta se jää nähtäväksi. Varmaa on kuitenkin se, että nyt PSGllä on enemmän mahdollisuutta kierrättää avaajia otteluruuhkassa ilman suurempaa tason laskua vaikka yksi mies ei tietenkään hirveästi tilannetta muuta. Yksi mitä Blancin on kokeiltava on se, että Motta istuu penkillä ja Luiz hänen paikallaan puolustavana keskikenttänä missä on aikaisemminkin pelannut ja Marquinhos pelaisi Thiago Silvan kanssa toppari kaksikkona. Motta olisi hyvä kuitenkin pitää vielä tuomassa sitä leveyttä ja jos Luiz ei onnistuisi keskikentällä. PSG voitti toisen pokaalinsa jo Kanadassa, kun kaatoivat Lyonin 2-0. Itse en peliä katsonut, mutta Lyon ei ollut hyvä. PSG ilmeisesti aika helposti sai juoksutettua Lyonia ja ilmeisesti Lyon väsyi siitä aika paljon ja lopulta ottivat punaisen ja ei PSGtä kaadeta alivoimalla 2-0 takaa-ajoasemassa. Kumpikaan joukkueista ei tokikaan ollut aivan ykkösillään matkassa johtuen Copasta ja loukkaantumisista, mutta jos tuosta pelistä voi yhtään tehdä johtopäätöksiä PSGn kauteen niin se vaikuttaa hyvältä. Joukkue vaikuttaa todella intohimoiselta ja jo tässä vaiheessa suhteellisen valmiilta tuleviin koitoksiin. Ja Lyonista myöhemmin lisää, mutta jos eivät viikossa paranna selkeästi tasoaan, niin voi tulla hankala kausi, jos menettävät tärkeitä pisteitä alkukauden aikana. Vaikea nähdä PSGn tälläkään kaudella häviävän mestaruutta, mutta kuten viime kausi näytti niin joutuvat varmasti tekemään töitä todella paljon sen eteen. Van Der Wield on ilmeisesti lähdössä puolustuksesta vaikka haluaisi jäädä, mutta PSG on ilmoittanut, että eivät hänen palveluksiaan tarvitse. Outo ratkaisu joka on sen puolesta ymmärrettävää, että VdW ei viime kaudella ollut todellakaan sillä tasolla jolla tämän tasoisessa joukkueessa puolustavan pelaajan tulee olla. Mutta sitten taas mielestäni PSG tarvitsee sitä syvyyttä vaihtopenkille ja VdW olisi ollut siinä hyvä. Tilanne on toinen jos PSG saa ostettua tai lainattua toisen puolustavan pelaajan joka on myös hyvä hyökkäyssuuntaan. En tule kuuluttamaan PSGn mestaruutta varmaksi ennen kuin peliäkään on pelattu, mutta on erittäin mielenkiintoista nähdä kuka nousee heidän haastajakseen tällä kaudella. Onko se Marseille, Lyon vai kenties Monaco? Tähän vaikuttaa Eurooppa pelit tietenkin paljon ja myös se, että mitä viimeisinä hetkinä siirtoikkunan aikana tapahtuu ja miten nopeasti hankinnat sopeutuvat ja lähtijät saadaan paikattua.   Loppupäätelmät: Haastajia löytyy, mutta PSGn materiaali on ylivoimainen ja edes mahdollinen UCL rasitus ei tule PSGn mestaruutta viemään.    

Monacon projektia on nyt kaadettu jo jonkin aikaa. Monacon omistaja Rybolovlev oli uutisissa jokin aika sitten avioeronsa johdosta jota on kutsuttu maailman kalleimmaksi avioeroksi. Hän joutui maksamaan vaimolleen noin 3 miljardia euroa eli noin puolet omaisuudestaan. Albert II saattoi vähän tirauttaa kyyneltä kuullessaan tuosta ja miettiessään montako pelaajaa olisi Monacolle saanut hankittua tuolla summalla. Rybolovlevin yllättävästä “köyhtymisestä” johtuen ei Monacon rahahanat ole olleet niin levällään kuin aikaisemmin ja tästä ollaan tehty päätelmät, että projekti on kuollut. Vaan tilanne on oikeastaan päinvastoin. Nyt se projekti on vasta alkanut ja tällä kertaa se projekti on terveellä pohjalla. Monacon tavoitteena on hankkia nuoria (halpoja) pelaajia joissa on hyvin potentiaalia kehittyä paremmaksi ja tässä he ovat onnistuneet. Valitettava takaisku kuitenkin koko seuralle on se, että Monacon urheilutoimenjohtaja Luis Campos lähti menemään muille maille. Herra oli vastuussa mm. Falcaon siirrosta ja muutenkin todella pätevä mies tehtävässään. Aston Villa häntä yritti houkutella, mutta sinne hän ei päätynyt ja nyt on PSGn vuoro yrittää häntä. Siirtoikkunan aikana on Monacon satamassa pitänyt asentaa pyöryovet sillä sen verran on porukkaa lapannut sisään ja ulos. Ulos on lähtenyt moni todella hyvä pelaaja kuten Kondogbia, Berbatov, Germain, Ferreira Carrasco ja kenties voisi mainita myös Stekelenburgin sekä Ocamposin. Stekelenburg oli hyvä kakkosmaalivahti ja Ocampos lähti jo talven ikkunassa. Niin ja tietenkin Falcao tuli takaisin ja lähti Chelseaan. Nämä lähtijät ovat iso osa Monacon viime kauden menestystä ja onkin mielenkiintoista nähdä saavatko he kuinka nopeasti pelin kuosiin ilman heitä. Varsinkin Kondogbian ja Carrascon lähdöt ovat paha asia pelillisesti. Mutta Monaco on ollut myös aktiivinen ja ennen kaikkea fiksu myös hankinnoissaan. Sisään on tullut El Shaarawy Milanista, Cavaleiro Benficasta, Traore Lillestä, Pasalic Chelseasta ja Saint-Maximin St. Etiennestä. Nämä ovat ihan hyviä hankintoja ja tietenkin aika näyttää kuinka hyviä, mutta kaiken kaikkiaan Monaco ei juurikaan heikentynyt ole. Osa heistä pelasikin jo Young Boysia vastaan UCL pelissä ja pelasivat ihan hyvin. Kunhan he vielä pääsevät paremmin joukkueeseen mukaan ja Jardimin pelityyliin niin uskoisin, että Monaco on vähintään yhtä kova kuin viime kaudella. Monacolla on tasapainoinen kokoonpano ja he ovat todella hyviä pelaamaan juuri sitä jalkapallo mitä Jardim haluaa eli puolustuskeskeistä. He turhauttivat monia hyviä joukkueita Euroopassa viime kaudella tiiviillä puolustuksella ja hyvällä joukkuepelillä. Tuota tyyliä moni haukku surkeaksi ja tylsäksi, mutta surkeaa se ei missään nimessä ollut. Tylsää toki, mutta tulosta tuli aika hyvin ja ainoastaan Juventus pystyi lopulta heidät kaatamaan ja siihenkin vaadittiin onnea. Toki tuo pelityyli heijastuu myös hyökkäykseen mikä onkin Monacon isoin kompastuskivi ja Berbatov ei ollut se pelaaja joka olisi sen solmun avannut. Nyt siellä on nuorempaa ja nälkäisempää pelaajaa tarjolla, joten toivoa ainakin paremmasta on. Monaco tulee tällä kaudella jatkamaan sitä mihin he viime kaudella jäivät ja nyt Jardim on saanut olla kokonaisen vuoden joukkueen peräsimessä niin hänenkin työnsä on helpompaa. Monacon alkukausi oli todella hankala viime vuonna, mutta uskoisin, että he ovat tänä vuonna valmiimpia kauteen. Ainakin Young Boys peli näytti siltä, että he ovat suhteellisen hyvässä kuosissa ja ovat ainakin saaneet kilpailullisia pelejä alle ennen kautta ja tuo auttaa tietenkin valmistautumisessa.   Loppupäätelmät: Monacon puolustusvoittoinen peli tulee olemaan tylsää katsottavaa tälläkin kaudella ja mitä pidemmälle menevät UCL niin sitä enemmän siitä saavat kuulla. Mutta he pysyvät tyylilleen uskollisina ja hakevat menestystä vahvuuksillaan aivan kuten pitääkin. Hyökkäämällä voitetaan pelejä, puolustamalla mestaruuskai, mutta Monacon puolustus ei aivan riitä mestaruuteen ja sijoitus tulee olemaan toinen.  

  Lyon taisteli urhoollisesti viime kaudella. Huikeat keskikenttä miehet Gourcuff ja Grenier loukkaantuivat tietenkin alkukaudesta ja tämä aiheutti harmaita hiuksia Lyonin illoissa. Pian kuitenkin huomattiin, että he pärjäävät ainakin jotenkin myös ilman heitä ja vähän iloa rupesi olemaan katsomoissa. Valitettavasti Grenier joutui olemaan suurimman osan kaudesta sivussa ja vaikka isompaa hätää heillä ei asian suhteen ollut niin se kuitenkin näkyi väistämättä kentällä. Vielä kun Gourcuff oli on-off- suhteessa kentällä ja sairastuvalla niin tämä varsinkin häiritsi peluutusta. Täksi kaudeksi Gourcuffin palveluksia ei enää tarvita Lyonissa vaan hänet päästettiin menemään jonkun muun seuran riesaksi. Harmi sinänsä koska terveenä ollessaan kyseessä on äärimmäisen loistava pelaaja ja sitä väläyttelikin silloin kuin terveenä pääsi kentälle ja yleisö rakasti häntä. Onneksi kuitenkin Grenier on joukkueessa mukana ja on pelannut hyvin harjoitusotteluissa ja häneltä voidaan odottaa hienoja tekoja kentällä heti kauden alusta. Eiku.. Arsenalia vastaan Grenier loukkaantui ja joidenkin arvioiden mukaan joutuisi olemaan puolet kaudesta sivussa tai ehkä enemmänkin. Joutui oikein tarkistamaan kalenterista, että mikä vuosi nyt on ja onko uutinen viime vuodelta. Hyvältä ei siis vaikuta hänen suhteen saati sitten Lyonin. Trophée des Champions pelin jälkeen PSGtä vastaan Lyonin valmentaja Fournier sanoi, että joukkueiden välillä on tällä hetkellä liikaa tasoeroa ja se on huolestuttavaa. No huolestuttavaa on se, että Fournier menee sanomaan tuollaista jo tässä vaiheessa kautta eli kun kausi ei ole vielä edes alkanut. Toki hän puhuu aivan totta ja ei sitä kukaa epäillytkään sillä näkeehän se jo paperilla, mutta kun kentällä ero tosiaan oli selkeästi nähtävissä ja ero on tällä hetkellä isompi kuin viime kaudella johtuen siitä, että PSG pelaa paremmin kuin normaalisti viime kaudella ja Lyon taas huonommin. Hyvät uutiset ovat siinä, että vielä on aikaa muuttaa asiaa. Jos Lyon haluaa tosissaan haastaa PSGn tällä kaudella niin positiivinen asia on se, että he kohtaavat ainoastaan kaksi kertaa kaudessa joten maksimissaan 6 pistettä voi toinen saada toiselta. Sen lisäksi tietenkin mahdolliset cup kohtaamiset, mutta ne eivät vaikuta sarjatilanteeseen. Tärkeintä Lyonille on välttää tyhmät pistemenetykset. Yksi tälläinen tyhmä pistemenetys oli viime kaudella, kun Lyon hävisi St. Etiennelle derbyn vieraissa. Asia mitä ei ole tapahtunut sinä aikana kun Lyonin pelaajat ovat olleet ammattilaisia, ei sinä aikana kun osa heistä on seurannut jalkapalloa eikä välttämättä edes sinä aikana kun he ovat olleet elossa. Tämä sama fakta pätee myös Lyon faneihin sillä edellisestä vierastappiosta oli kulunut 19 vuotta! Toinen tappio oli loppukaudesta Caenia vastaan. Yhteenkään turhaan pistemenetykseen ei ole varaa. Niitä toki tulee väkisinkin, ei nykyjalkapallossa marssita voitosta voittoon, mutta ainakin ennakkoon ne niin sanotut varmat pelit tulee hoitaa sikäli että sellaisia on olemassa. Lyonin kenties mielenkiintoisin siirto tähän mennessä on Beauvue joka oli siis Guingampin loistohyökkääjä joka dominoi Eurooppa liigassa. Vaikuttaa hyökkäys siis aivan loistavalta kun sinne on heittää Beauvue, Lacazette ja Njie. Tottenham oli ilmeisesti tarjonnut Njiestä 10 miljoonaa euroa, mutta Lyon ei ollut suostunut tuohon ja hyvä niin sillä pelaaja omaa todella paljon potentiaalia. Lacazette puolestaan teki ajoittain mitä halusi Ligue 1 kentillä ja palkkioksi siitä hänet kruunattiin sarjan maalitykkinä. Vaan onko tilanne sama tällä kaudella? Hän on itse vakuuttanut, että haluaa jäädä Lyoniin ja pelata heidän paidassaan UCL, mutta tuon asenteen on sitten syytä näkyä kentälläkin. Tällä hetkellä sitä ei ole näkynyt ja PSGtä vastaan hän oli aivan hukassa. Lyonilla ei oikein ole varaa siihen, että Lacazette ei olisi vireessä tälläkin kaudella. Ei hänen tarvi samassa hurmoksessa olla kuin viime kaudella, mutta hänen tason tuntien, petrattavaa löytyy kauden alkuun päästäessä. Muita Lyonin siirtoja on Morel Marseillesta. Lyon hankki myös Rafaelin Manchester Unitedista 4- vuoden sopimuksella ja hän vahvistaa hyvin Lyonin alakertaa. Rafaelin lisäksi Lyon metsästää Dynamo Moskovasta Valbuenaa joka olisi erittäin tervetullut lisä Lyonin keskikentälle johtuen Grenierin poissaolosta ja Gourcuffin lähdöstä. Valbuenan siirto pitäisi olla tällä hetkellä jo suhteellisen varma asia ja Ranskan maajoukkuemies tuokin äärettömän paljon taitoa ja taistelua Lyonin keskikentälle. Valbuena tuntee Ligue 1sen kuin omat taskunsa, pelasihan hän Lyonin pahimman kilpailijan eli Marseillen riveissä 8 vuotta. Sopeutuminen sarjaan olisi siis erittäin nopeaa, mutta vastaanotto Marseillen Stade Vélodromella ei varmaan kovin ystävällinen ja häntä tullaan pitämään erittäin suurena petturina joiden ajatuksissa. Tähän lisäksi vielä Morelin siirto niin Lyon on entistä vihatumpi Marseillessa. Viimeisenä, mutta ei kenties vähäisempänä, Lyon on Malagan Darden kintereillä ja hän olisi myös ihan ok haku Lyonin keskikentälle. Tuossa on isoimpana ongelmana kuitenkin se, että osan Darden oikeuksista omistaa 3- osapuoli ja tuo menettely on Ranskassa kiellettyä, joten Lyonin täytyy ostaa oikeudet 100% ja 3- osapuoli tulee nostamaan hintaa, mikä voi puolestaan johtaa siihen, että Lyon menettää kiinnostuksensa hinnan noustessa liian ylös. Lyon on vihdoin ja viimeine päässyt eroon muutamasta erittäin isosta palkasta, joten heillä pitäisi olla jonkin verran palkkapussissa tilaa. Toki esimerkiksi Valbuenan palkka ei halpa tule olemaan, mutta kauden jälkeen ainakin Lacazette on lähdössä seurasta ja vapauttaa lisää tilaa sinne. Lyonin olisi syytä kuitenkin pitää palkat suhteellisen kurissa tai ovat pian jälleen ongelmissa niiden kanssa. Lacazetten siirto saattaa tosin olla mahdollinen jo tänä kesänä vaikka Lyon halusi pitää miehestä kynsin ja hampain kiinni vielä ensi kauden. Tämä johtuu siitä, että Lyonin valmentaja Fournier oli sanonut aika tylysti joukkueelle Montrealissa PSG pelin alla, että nyt se asenne kohdalleen ja nostanut erityisesti Lacazetten nimen esille. Tästä pelaaja ei tietenkään tykännyt ja nyt ollaan tilanteessa, jossa nopealla aikataululla Lacazette korjaa asennettaan ja pistää kenties nimeään uuteen sopimukseen tai lähtee seurasta. Uudessa sopimuksessa olisi tietenkin sitten se, että viime kauden jälkeen Lacazette haluaa isompaa palkkaa ja Lyon ei niin innoissaan asiasta ole. Tärkeää olisi kuitenkin saada pidettyä pelaaja joukkueessa.

Lyon on siirtymässä uudelle stadionilleen joka kulkee nimellä Stade de Lumières tai Grand stade de Lyon. Stadionille mahtuu noin 60 000 katsojaa ja valmistuttuaan se on Ranskan kolmanneksi suurin stadion, jääden jälkeen ainoastaan Stade de Francelle sekä Vélodromelle. Stadion on myös yksi EM- kisojen pelipaikoista ja siellä pelataan mm. yksi semifinaali ottelu. Siirtymisen jälkeen Lyonilla on ainakin puitteet kunnossa sillä stadion tulee olemaan todella moderni ja ilmeisesti esimerkiksi pelien hidastuksia voi katsoa kännykältään katsomossa.   Loppupäätelmät: Paperilla Lyon on hyvä. Mutta oliko viime kauden kiivas taistelu heiltä ylisuoritus vai pelasivatko vain omalla tasollaan? Se jää nähtäväksi, mutta jos saavat kaikki siirrot läpi mitä haluavat niin kyllä Lyon saattaa pystyä haastamaan PSGtä mestaruudesta. Lopulta kuitenkin jäävät sijalle 3.   St. Etienne tulee taistelemaan top5 sijoista tälläkin kaudella . Samoilla sijoille he ovatkin olleet jo useamman vuoden peräkkäin ja ei tähän pitäisi tulla muutosta tälläkään kaudella. Viime kaudella he päätyivät juurikin sijalle viisi ja olivat tasapisteissä heidän edellään olleen Marseillen kanssa, maalieron ollessa suhteellisen reilusti Marseillen eduksi. St. Etiennen isoin heikkois on ollut maalinteko ja vaikka tekivät viime kaudella yhtä paljon maaleja kuin Monaco ja jopa enemmän kuin Bordeaux niin silti siihen on saatava parannusta täksi kaudeksi. Vaan se hyökkäyksen parannus tulee olemaan ison työn takana. St. Etienne on menettänyt kesän aikana parhaan maalintekijänsä Gradelin, joka teki 17 maalia, toisen hyökkääjän Erdingin joka teki 8 maalia ja Van Wolfswinkelin joka teki 5 maalia. Siihen lisäksi vielä Saint-Maximin joka meni Monacoon ja oli niin ikään hyökkääjä niin ikävältä näyttää heidän tuleivaisuutensa. Hyökkäys vajetta on tullut paikkaamaan Roux Lillestä, mutta hän teki ainoastaan 9 maalia viime kaudella. Roux ei yksinkertaisesti ole riittävä mies korvaamaan lähtijöitä ja St. Etienne kaipaa kipeästi lisää hyökkäysvoimaa. Toki heillä on edelleen Hamouma sekä Mollo jotka voivat maaleja tehdä ja muutenkin keskikentältä saavat apua siihen, mutta saavatko tarpeeksi niin se jää nähtäväksi. Mutta St. Etienne on puolestaan monia edellä puolustuksessa. Sitä he ovat kaiken lisäksi parantaneet kesän aikana siirroilla, joten kun viime kaudella päästivät toiseksi vähiten maaleja, niin tuskin tällä kaudella juurikaan enempää joutuvat nöyrtymään. He ovat hankkineet Tottenhamista Assou-Ekotton sekä Cardifista Theophile Cathrinen ja he tulevat omalla panoksellaan vahvistamaan entisestään kovaa puolustusta. Puolustuksen takana häärii myös yksi sarjan parhaista maalivahdeista eli Ruffier, joten St. Etiennen peleistä voi (tälläkin) kaudella odottaa vähämaalisia ja tiukkoja taisteluita, jotka lopulta St. Etienne vie nimiinsä. St. Etienne osallistuu Eurooppa liigaan myös tällä kaudella. Viime kaudella heidän taipaleensa päätyi suhteellisen nolosti sillä jäivät omat lohkonsa viimeiseksi. Heidän lohkossaan toki pelasi aina finaaliin asti edennyt Dnipro, mutta tuo tuskin ketään lohduttaa. Tällä kaudella he eivät voi kun parantaa ja kun viime kaudella pelasivat suuren määrän tasapelejä lohkopeleissä niin ehk tällä kaudella he onnistuvat kääntämään nuo pelit voitokseen. Ainakin puheiden perusteella St. Etienne osallistuu ihan kunnolla Eurooppa liigaan eivätkä vain koita päästä siitä äkkiä eroon. Paljon toki riippuu ketä lohkoonsa saavat, mutta omalla tasollaan pelatessaan ASSEn pitäisi kyllä lohkosta päästä jatkoon. St. Etienne on pysynyt kokoonpanoltaa suhteellisen samana kuin viime kaudella ja tuskin lähtevät hirveästi muuttamaan sitä mikä on hyväksi koettu taktisesti. Isoin kysymys heidän yllään on kuitenkin se, että onnistuvatko he parantamaan suoritustaan ja tätä kautta sijoitustaan. Todennäköistä on, että he eivät tuota ihmeämmin pysty parantamaan sillä ero on kuitekin lopulta sen verran suuri Lyoniin ja Monacoon, että St. Etiennen on tyytyminen TOP3:n ulkopuolisiin paikkoihin. Toki tuo ero ei pisteissä viime kaudella iso ollut, mutta nyt on odotettavissa maalinteko- ongelmia. Huomautuksena, että St. Etiennen kotipaita on tänä vuonna todella tyylikäs.

Loppupäätelmät: St. Etienne on menettänyt liikaa tulivoimaa, jotta voisivat nousta taistelemaan TOP3 sijoista ja Mestarien liiga paikasta. Heillä on kuitenkin äärimmäisen kova takalinja ja siitä on kenenkään vaikea päästä läpi sekä kotipeleissään heillä on aivan uskomaton kannatus joka siivittää heidät kotipeleissään yleensä hyviin suorituksiin. Näihin vahvuuksiin nojatessaan St. Etienne tulee menemään Marseillen ohi tällä kaudella.  

Marseillen viime kausi oli aika kaksijakoinen. Champion d’automne eli syyskauden mestari oli kevätkauden häviäjä. Alkukausi meni heiltä erittäin loistavasti, jos unohdetaan avauspeli Bastiaa vastaan 3-3 ja ensimmäinen kotipeli 0-2 tappio Montpellierille. Sen jälkeen Bielsa sai joukkueen näyttämään joukkueelta ja pisteitä rupesi satelemaan pottiin. Pian Marseille olikin piikkipaikalla ja näytti siltä, että he eivät tule sieltä lähtemään koko kautena pois. Gignac teki maaleja puolittaisista paikoista ja puolustus näytti jopa toimivalta ajoittain joten mikä olisi voinut tulla joukkueen eteen. Siitä ei ole varmuutta mikä joukkueen eteen tuli, mutta se taisi olla lopulta joukkue itse joka jäätyi kun huomasivat kuinka hyvin heillä menee. Kun kevätkausi alkoi, teki Marseillelle todella vaikeaa saada pisteitä suhteellisen helpoistakin peleistä ja maaleja ei syntynyt edes varmoista paikoista. Bielsan alkukauden taika mureni aivan täysin ja Marseille oli jo kriisissäkin. Lopputulos erittäin tyly: ulos Mestarien liigasta ja tyytyminen Eurooppa liigaan. Jos Marseillen kauden lopetus oli pettymys niin sitä on ollut myös kesä. Iso osa heidän avauksen pelaajista on lähtenyt muille maille. Poissa on nyt Payet, Gignac, Imbula, Ayew, Fanni, Morel. Ja nämä kaikki avauksen miehiä ja neljä heistä lähti ilmaiseksi. Ainoastaan Payet ja Imbula toivat Marseillelle rahaa. Näiden herrojen mukana lähti 43/76 maalista sekä 25/41 syötyöstä. Aivan pienistä lähtijöistä ei siis puhuta kun nämä mainitaan. Näiden lisäksi Nkoulou ja Thauvin ovat huhujen mukaan lähdössä, joskin ainakaan Thauvinista en sitä usko. Mutta jos he lähtevät niin kaksi avauksen pelaajaa lisää olisi poissa eli yhteensä 8/11 avauksen miestä olisi nyt muualla. Nkoulou ei tilastoissa ollut avaaja, mutta se johtuu hänen loukkaantumisistaa, hän on yksi sarjan parhaita puolustajia. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Marseille on hankkinut tietenkin pelaajia sisäänkin ja kuten Monaco ja Lyon tekevät niin nämäkin ovat nuoria pelaajia. Näistä mielenkiintoisin varmaankin Cityn Rekik joka on ollut lainalla PSVssä ja siellä saanut vakituisesti peliaikaa sekä Eurooppa liiga pelejäkin alleen. Mutta totuuden nimissä muut Marseillen hankinnat eivät ole sitä tasoa, että lähtijät paikattaisiin. Toki uudet pelaajat varmasti hyvin tulevat pärjäämään, mutta taso on silti eri. Aikaa kuitenkin on vielä ja Marseille- huhuissa pyörii muutama mielenkiintoinen nimi. Isoin riski Marseillella on hankinnoissa Diaby jonka ainakin Valioliigan seuraajat tuntee ja tietää mistä riski johtuu. Mies on äärimmäisen loukkaantumisherkkä ja ollut viimeisen 10 vuoden aikana 46 kertaa loukkaantuneena ja vuodesta 2006 lähtien yhteensä 222 viikkoa sivussa niiden takia. Kunnossa ollessaan toki hyvä lisä joukkueeseen ja jos riski kannattaa niin hyvä hankinta, Marseille suojannut selustaansa tuossa ja sopimuksessa on osa palkasta määrätty pelattujen pelien mukaan ja tämä on hyvä molemmille osapuolille. Ehkä kuitenkin hankinta joka saattaa osoittautua äärimmäisen loistavaksi on ex- Real Madrid Lassana Diarra ja hän voi yllättää erittäin positiivisesti. Tilanne ei ole niin paha kuin miltä se vaikuttaa kun ottaa huomioon, että joukkueen valmentajana on Bielsa. Bielsan pelityyliin sopii paremmin nuoret pelaajat jotka jaksavat puurtaa ja painaa duunia kentällä sillä hänen pelityylinsä on suhteellisen kuluttava. Tässä voi piillä yksi syy miksi Marseille niin voimakkaasti taantui joulun jälkeen. Nuorilla pelaajilla harvemmin on myös isoa egoa ja iso ego on Bielsan kanssa iso ongelma kuten menneelläkin kaudella nähtiin. Suurin näistä egoista on tietenkin Thauvin, loistava pelaaja, mutta iso ego. Ei yllättäisi jos hänellä tulisi kauden aikaan ongelmia Bielsan kanssa ja kenties tässä on suurin riskin hänen kohdallaan. Thauvinin kausi pitäisi olla nyt, viime kausi ei ollut hyvä ja jos nytkään ei onnistu niin todella ikävä asia sillä potentiaalia on huomattavasti parempaan. Marseillen taival ei tule olemaan helppo ja kun niin moni avauksen pelaaja on vaihtunut niin varsinkin alkukausi voi olla todella takkuamista. Ystävyysotteluissa Marseille ei ole loistanut, mutta ei myöskään ollut mikään surkea. Kunhan joukkue saa pelejä alle ja Bielsan pelityyli uusillekkin pelaajille tulee selväksi niin varmasti peli lähtee kulkemaan ainakin tyydyttävällä tasolla. Marseillen joukkue ei todellakaan ole edes paperilla huono, mutta heikompi kuin viime kaudella sen on. Bielsan tehtäväksi jää puristaa irti kaikki mitä joukkueessa on. Marseillella on lisäksi Eurooppa liiga rasitteena ja vaikea uskoa, että Marseille tosissaan tuohon kisaan lähtee vaan keskittävät voimansa omaan sarjaan. Muuten voi kauden lopputulos olla todella heikko. Kysymysmerkkinä joukkueessa on puolustus ja hyökkäys. Puolustus on paperilla OK, mutta jos Bielsa meinaa tehdä samanlaisia ratkaisuja kuin viime kaudella, että hyökkäävä pelaaja pistetään laitaan puolustamaan niin tulos on varmasti aika katkera. Marseillelle sopii paremmin neljän miehen alakerta ja monesti kolme miestä oli liian vähän sillä linja hötkyili liikaa ja toivottavasti Bielsa myös peluuttaa sitä neljän linjaa. Hyökkäykseen heidän pitäisi saada yksi kunnon hyökkääjä lisää. Heillä on joukkueesa tällä hetkellä kolme puhdasta hyökkääjää ja heistä vanhin on Omrani joka pelasi viime kaudella 4 peliä ja on 22- vuotias! Ykköshyökkääjä tulee olemaan tällä hetkellä 21- vuotias belgialainen Batshuayi joka oli kyllä positiivinen viime kaudella, mutta ei pysty yksin kantamaan koko Marseillea hyökkäyksen osalta. Tällä hetkellä voisi sanoa, että Marseillen maalit tulevat tippumaan verrattuna viime kauteen.   Loppupäätelmät: Marseille on eri joukkue kuin se on viime kaudella. Heidän suurin vahvuus on Bielsa ja maalivahti Mandanda ja vaikea arvioida mihin se tulee riittämään. Marseille on tällä hetkellä todella vaikea joukkue arvioida, mutta uskoisin, että sijoitus tulee olemaan viides.  

Bordeaux oli viimeinen seura Ranskasta joka sai edustuspaikan Eurooppa liigaan. Bordeauxilla mahtui ikäviä hetkiä kun vuoden 2015 alussa he saivat neljästä pelistä kokonaiset kolme pistettä ja tilanne vaikutti erittäin synkältä. Kuitenkin tuota ajanjaksoa synkempi hetki oli kun Bordeauxin valmentaja Sagnol oli rasismikohun ympäröimänä. Hän meni haastattelussa sanomaan, että joukkue ei kaipaa lisää afrikkalaisia pelaajia sillä heitä on tarpeeksi jo ennestään. Lisäsi vielä, että afrikkalaisilta puuttuu tiettyjä ominaisuuksia ja tämän jälkeen soppa oli valmis. Toki hän jatkoi haastattelussa vielä luettelemalla afrikkalaisten hyviä puolia jalkapalloilijana ja kertoi mikä skandinaaveissa on huonoa, mutta tällä ei ollut merkitystä enää. Oliko Sagnol sitten rasistinen vai vain erittäin ajattelematon niin sen Sagnol yksin tietää. Seura ainakin seisoi miehen takana ja kielsi kyseisen kommentin olleen rasismia. Sagnol sai jatkaa ja hyvä niin.   Bordeaux on aloittanut jo kauten, kuten Monaco ja St. Etiennekin. He pelasivat kotonaan Kyproslaista AEK Larnacaa vastaan ja voittivat tuon pelin 3-0. Seuraava kohtaaminen on juuri ennen kauden alkua ja tuskin heillä suurempia ongelmia on tuosta jatkoon mennä. Kuinka pitkälle Bordeaux sitten pääsee Eurooppa liigassa ja kuinka mahdollinen eteneminen vaikuttaa Ligue 1 menestykseen jää nähtäväksi. En usko, että Bordeaux priorisoi tuota kilpailua kovinkaan korkealle, mutta eiköhän heillä tavoitteena ole kuitenkin lohkosta jatkoon pääseminen. Bordeauxista on kesän aikana lähtenyt mm Mariano, Kaabouni, Ilori ja Faubert, mutta totuuden nimissä heillä ei isoja menetyksiä ole. Suurin osa joukkueen rungosta on pysynyt kasassa ja muutama lisävahvistus on tullut joukkueeseen. Viime kaudella heidän ongelma, kuten monella muullakin, oli hyökkäys. Ongelma oli kuitenkin vähän erilainen kuin muilla, sillä Bordeauxilla oli välillä vaikeuksia saada edes yhtä hyökkääjää avaukseen johtuen niin monista loukkaantumisista. He hommasivat ruotsalaisen Kiese Thelinin joukkueeseen tuomaan leveyttä, mutta hän ei hirveästi kerinnyt ihmeitä tekemään. Paras maalintekijä Rolan teki 15 maalia ja hän itseasiassa teki jokaisen maalin boksin sisältä. Hänen tehoihin Bordeaux tulee luottamaan tälläkin kaudella. Bordeaux aloittaa kautensa ilman kapteeni Sanea ja hänen poissaolonsa puolustuksesta on iso asia koko joukkueelle. Kun ottaa vielä huomioon, että viime kaudella Bordeaux päästi eniten maaleja TOP6 joukkueista ja onnistuivat tekemään vähiten maaleja niin puolustuksen on oltava tiukempi ja hyökkäyksen tehokkaampi. Toki osan tehoista vei hyökkääjien loukkaantumiset jotka toivat ajoittain isojakin huolia joukkueelle. Hyökkäyksen osalta tilanne on nyt siitä hyvä, että viime kaudella loukkaantumisen takia sivussa ollut Diabate on jälleen kunnossa ja nyt Bordeauxilla on jopa kilpailua hyökkäyksessä. Lyonin tavoin myös Bordeaux saa uuden stadionin. He kuitenkin jättivät hyvästit vanhalle stadionilleen jo viime kaudella ja pääsevät aloittamaan kauden heti uudessa kodissaan. Stadion on vanhaan verrattuna tietenkin modernimpi ja myöskin isompi. Tämän myötä on kuitenkin Bordeauxissa oltava huolissaan siitä, että heidän katsojaluvut ovat jonkin verran laskussa. Viime kausi oli vähän edelliskautta parempi, mutta kun stadion on isompi niin se vaikuttaa entistä tyhjemmältä vaikka vähän enemmän katsojia olisikin. Toivottavasti kuitenkin uusi kausi ja uudet puitteet tuovat uusia katsojia ja saadaan hyvä tunnelma stadionille heti alkukaudesta.   Loppupäätelmät: Jos ja kun Bordeaux saa parannettua hyökkäystään, kuten voi odottaa, voi heiltä ehkä odottaa jopa Marseillen tai St. Etiennen haastamista paikasta TOP5ssä. Tähän kuitenkin vaikuttaa mahdollinen Eurooppa liiga menestys. Bordeaux kuitenkin pelaa itsensä samalle sijalle kuin viime kaudella ja tekevät aavistuksen enemmän maaleja.  

LOSC Lillen kausi ei ihan heidän odotustensa mukaisesti mennyt kun sijoitus oli vasta kahdeksas ja jopa Montpellier meni heidän ohitseen. Pudotusta edellisvuoteen oli aika reilusta kun kolmassija vaihtui noinkin alhaiseen ja Eurooppa paikat jäivät kauaksi Lillen ulottumattomiin. Jotain on siis tehtävä. Tai oli tehtävä sillä Lille myös teki. Lille luopui valmentaja Girardista ja hankki hänen tilalleen uutta verta. Tuo uusi veri on Norsunluurannikon valmentaja Hervè Renard joka luotsasi Norsunluurannikon AFCON mestariksi tänä vuonna. Tuota ennen hän valmensi Sochauxia kun Sochaux vielä pelasi Ligue 1 tasolla. Hän on erittäin hyvä hankinta ja tuo joukkueeseen juuri sitä mitä Lille tarvitsee. Toki mikään ei tapahdu taikaiskusta ja myös hän voi vaatia jonkin aikaa sopeutumista ja myös pelaajille aikaa oppia hänen pelityylinsä. Mutta kunhan hän on saanut jonkin aikaa rauhassa olla niin uskoisin, että Lillen peli tulee olemaan hyvällä mallilla. Toki ei Girard huono valmentaja ole, valmensihan hän Montpellierin Ligue 1 mestariksi, mutta hänen oli aika jo lähteä. Lillen johtoportaasta on jo etukäteen varoiteltu, että tämä on muutoksen kausi. Tuosta voi päätellä sitä, että siellä pelatan jo varman päällä ja pidetään mahdollisena jopa pannukakkua. Lille on nuorentanut joukkuettaan ja yrittävät nyt kerätä rojunsa maasta ja lähteä kohti uutta ponnistusta. Vaikuttaa myös siltä, että heillä on kärsivällisyyttä tehdä se rauhassa harkiten eikä hätäillä ja panikoida. Mutta se, että sanotaan suoraa, että heistä ei ole TOP5 mitään asiaa ja että seitsemäs sija olisi erittäin hyvä on mielestäni turhaa pakoilua. Lille toki on lähtijöitä jotka heikentävät heitä. Ensimmäisenä mainittakoon Origi, joka matkasi Liverpooliin, mutta toki hän oli enää lainalla Lillessä ja tuo oli jo kauan ennakkoon tiedossa, että lähtee. Hänen lisäkseen pois on lähtenyt mm. Gueye, Delaplace, Roux, Kjaer sekä Traore. Paljon on siis pelimiehiä poissa, joten kyllähän tosiasia on se, että Lille tulee olemaan vaikeuksissa tällä kaudella. Siihen päälle vielä se, että tulijat eivät ole lähelläkään samaa tasoa lähtijöiden kanssa. Toki he ovat saaneet hankittua esimerkiksi ex-Nice Civellin joka on ihan hyvä pelaaja, mutta tason lasku on siitä huolimatta iso. Lillen elinehtona tulevana kautena on ne hyvät pelaajat jotka ovat edelleen seurassa. Näitä ovat mm. maalivahti Enyeama, puolustajat Corhia ja uutena tulokkaana Civelli, keskikentällä vanha konkari Balmont sekä tärkeä Boufal. Boufalin rooli tulee olemaan erittäin tärkeä sllä maalejakin on synnyttävä. Lillen puolustus on suhteellisen vahva edelleen vaikka kokonaisuutena heikompi kuin viime kaudella, mutta varsinkin heikompia joukkueita vastaan sen tulisi pysyä tiukkana. Boufal hankittiin viime kaudella Angersistä ja hän ei hirveästi kerinnyt esiintymään, mutta on todella hyvä pelaaja ja Lillen ahdingossa se yksi harvoista valonpilkahduksista.   Loppupäätelmät: Lillen tulevaa kausi on vaikea arvioida varsinkin ku jopa johto niin kovasti lyö heidän toiveitaan maahan. Materiaali on heikentynyt, mutta heillä on kuitenkin vielä osaamista joukkueessa jota ei tule aliarvioida. Boufal jos pystyy keskikentältä nostamaan hyökkäystä tehokkaasta Balmontin kanssa niin ei Lille mikään surkea tule olemaan. Renardin osaaminen tähän päälle niin tuskin tästä katastrofia tulee. Ainakin se on varmaa, että Renardin valkoinen paita ja hymy näkyy peleissä. Sijoitus seitsemäs eli pykälän paremmin kuin viime kaudella kaikesta huolimatta.  

Montpellier 40v juhlavuosi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta he kuitenkin paransivat hyvin edelliskaudesta. Matkalle mahtui evakkoon joutumista, koska tulva pilasi stadionin ja muuta mukavaa, mutta niin vain taistelivat itsensä Lillenkin edelle ja olivat lähellä hätyyttelemässä jopa Eurooppa paikkoja. Viimeinen Eurooppa paikka jäi lopulta 7 pisteen päähän joka on iso ero, mutta onko Montpellierista parantamaan sijoitusta vai onko matka alaspäin? Montpellierin kesä on ollut suhteellisen rauhallinen. Heiltä lähti 11 maalin mies Barrios, tärkeä puolustaja El Kaoutari sekä muutama muu pelaaja, mutta suhteellisen hyvin ovat saaneet pidettyä rivinsä kasassa. Heidän tilalleen he ovat hankkineet ihan ok tasoisia pelaajia, ei mitään ihmeen tekijöitä, mutta ei myöskään heikkoja nimiä missään nimessä verrattuna muuhun joukkueeseen. Kuten monella muullakin ranskalaisella seuralla, myös Montpellierilla on rahatilanne huono, joten loogisesti tämä rajoittaa ostoksiakin. Rahatilanne myös pakottaa luottamaan nuoriin pelaajiin, mutta sehän ei tietenkään ole huono asia kunhan nämä nuoret osaavat asiansa. Yksi näistä nuorista on uusi hankinta Bensebaini joka on 20- vuotais toppari jota on verrattu jopa Varaneen. No vertauksia voi aina tehdä ja kentällä sitten nähdään miten pärjää isoja vastaan, mutta ennakkoon vaikuttaa kuitenkin erittäin lupaavalta hankinnalta. Montpellierin hyökkäys nojaa vahvasti Berigaudiin joka on tasoltaan ihan hyvä pelaaja. Viime kaudella hän teki ainoastaan 4 maalia ja tuo on auttamatta liian vähän hänelle, parempaan pitää ehdottomasta pystyä tällä kaudella. 9 maalin mies Mounier on tietenkin toinen johon luotetaan ja Berigaudin parantaessa peliään ei olisi huono saavutus, jos Mounier tällä kaudella tekisi uudestaan tuon 9 maalia.Tietenkin joukkueelle parempi jos molemmat onnistuisivat nostamaan maalimääräänsä. Montpellier sai muutamia isoja päänahkoja viime kaudella kuten Marselle x2 sekä onnistuivat nollaamaan PSGn vieraissa kuten myös Monacon. Heiltä löytyy siis tarvittava osaaminen pisteiden saamiseen isoistakin peleistä, mutta tuo pisteiden saaminen pitäisi saada varmemmaksi varsinkin heikompia joukkueita vastaan. Toki taistelu Eurooppa paikoista koki kolauksen, kun hävisivät molemmat pelit Bordeauxia vastaan, mutta jälkimmäinen oli kauden viimeinen peli ja voitollakaan eivät olisi nousseet enää ohi.   Loppupäätelmät: Montpellier on ehkä mainettaan parempi joukkue ja he tekevät kentällä hyvää työtä. Eteenpäin pitäisi joukkueen päästä, mutta heidän edellään olevat joukkueet ovat kuitenkin sen verran kovia, että tuskin ihan pian ollaan näkemässä Montpellierin 2012 kaltaista mestaruuskautta uudestaan. Pitkäjänteisellä työllä he voivat siinä onnistua tai jos saavat rikkaan omistajan. Tällä kaudella he tulevat Lillen kanssa taistelemaan sijoituksista ja Eurooppa jää kaukaiseksi haaveeksi. Sijoitus kahdeksas.  

Nice oli viime kaudella tukevasti sijalla 11. eli kaukana putoamisesta, mutta samalla kaukana kunniastakin. Tällä kaudella he kuitenkin saattavat hyvinkin olla kauden musta hevonen. Nice on tehnyt hyviä hankintoja ja he ovat päässeet joukkueeseen nopeasti sisälle, ainakin harjoituskauden perusteella. Nyt on aika pyyhkiä viime kauden pettymys pois silmistä ja lähteä rohkeasti kohti uusia haasteita. Nice on siitä hauska joukkue, että se on pyörinyt nyt oikeastaan Puelin perheen voimin. Valmentajana toimii isä Claude Puel ja puolustuksessa Gregoire Puel sekä hyökkäyksessä pikkuveli Paulin Puel. Näistä toki Gregoire lähti kesän aikana pois, joten enää kaksi kolmesta on jäljellä ja tämä on varmaankin Clauden viimeinen kausi. Toki Paulin on vielä suhteellisen nuori, joten häneltä ei voida mitään odottaa ja saa nähdä miten isä häntä meinaa peluuttaa tällä kaudella. Mielenkiintoisin hankinta Nicellä on ehdottomasti Hatem Ben Arfa. Hänen piti siirtyä seuraan jo Tammikuussa, mutta hänellä oli vuoden aikana ollut liian monta seuraa, joten siirto ei mennyt läpi. Nyt kuitenkin vihdoin hän on tullut joukkueeseen ja on erittäin iso piristysruiske koko alueelle. Toki HBA ei ole ainoa hyvä hankinta vaan ovat hankkineet suurimmasta vihollisseurastaan myös loistavan pelimiehen eli Valere Germainin. Germain pelasi viime kaudella 29 peliä Monacon paidassa eikä ollut ollenkaan huono vaan päinvastoin pelasi ajoittain todella upeasti. Maaleja hän toki teki ainoastaan 4 kappaletta, mutta muut esitykset olivat hyvät ja on ehdottomasti loistava lisäys Nicen hyökkäykseen. Hänen kaverinaan vielä Plea niin Nicen hyökkäys näyttää todella hyvältä ja tuo kolmikko kantaa suurimman vastuun joukkueestaan tällä kaudella. Heidän varaan on toki hyvä laskeakkin ja vaikka 5 maalia tehnyt Bosetti onkin lähtenyt Toursiin, niin tuskin häntä kaivataan ollenkaan tällä kaudella. Puolustuksessa toki on yksi Amavin kokoinen aukko, mutta summa minkä he hänestä saivat Aston Villalta niin Nice teki aivan oikein kun antoivat pelaajan mennä, hän on seuran historian toiseksi suurin saatu siirtosumma. Puolustukseen toki saatiin hommattua Le Havresta Le Marchand ja ainakin itse arvostan häntä todella paljon ja on myös hyvä hankinta Niceltä. Eihän hän lähelläkään Amavin tasoa ole, mutta uskon, että on oiva mies takalinjoilla. Nice ei ole ollut viime kaudella se kaikkein viihdyttävintä jalkapallo pelaava joukkue, mutta uskoisin sen tällä kaudella muuttuvan. Hankinnat takaavat sen, että taitoa löytyy lisää ja seuran budjetti on myyntien ansioista siinä kunnossa, että isoa hätää ei ole. En olisi yllättynyt vaikka Nice olisi korkeammallakin sijoituksissa, mutta ei kannata kuitenkaan liikaa odotuksia heille pedata vaan toivotaan maltillista nousua. Edelliskaudellahan Nice melkein tippua sarjasta ja sitä aikaisemmin pelasi itsensä neljännelle sijalle ja Eurooppaan, joten melkein mitä vain heiltä voi odottaa. Uskoisin kuitenkin, että tällä kaudella he pystyvät ensinnäkin vakiinnuttamaan sijoituksensa ja ei enää tule niin isoa yoyo- liikettä ja pikku hiljaa rakentavat seuraa ylöspäin. Heidän harjoitustilansa ovat todella hyvässä kunnossa ja nuoria pelaajia virtaa heidän listoilleen, joten sieltäkin voidaan tulevaisuudessa odottaa hyviä pelaajia.   Loppupäätelmät: Nicen harjoituskausi on ollut todella huikea. Kuudesta pelistä he ovat voittaneet neljä ja hävinneet ainoastaan yhden. Mutta mikä huikeinta niin he onnistuivat voittamaan nimekkään Galatasarayn jopa 4-0 ja Napolin 3-2. Näistä ei tietenkään kannata liikaa johtopäätöksiä vetää, mutta ainakin hyvän startin ovat saaneet. Ensimmäinen peli on kuuma derby Monacoa vastaan, joten siinä jos missä heidän tasonsa mitataan. Nice voi nousta ylemmäksikin, mutta varovaisesti sijoitetaan heidät yhdeksänneksi.  

Rennes on viime vuosina parantanut sijoitustaan vuodesta toiseen. Ensin olivat 13. sitten 12. ja nyt viime vuonna 9. Tuo on tietenkin hyvä asia, että joka vuosi sijoitus nousee edes vähän sillä ainakin siitä saa sen vaikutelman, että eteenpäin ollaan menossa. Totuus on kuitenkin se, että Rennes tuntuu junnaavan suhteellisen paikoillaan ja eteenpäin ei nimenomaan mennä, toki et taaksepäinkään. Rennesillä on vähän väliä hyviä hankintoja, mutta siitä huolimatta he eivät tunnu pääsemään omalle tasolleen. Syyttävä sormi osoittaa väkisinkin valmentaja Montanieriin joka tuli seuraan vuonna 2013. Hän on toki hyvä valmentaja, mutta ei silti saa kaikkea irti joukkueestaan. Olisiko tämä sitten Montanierin viimeinen mahdollisuus ja hän käyttäisi sen hyväkseen? Ainakin hyvä alku kaudella, kun Rennesin stadion, joka kantoi nimeä “Stade de la Route de Lorient”, sai uuden nimen “Roazhon Park”. Sen lisäksi joukkueeseen on jälleen tullut uusia pelaajia. Hyökkääjä Sio tuli Balesta Sveitsistä, mutta hän tosin pelasi viime kaudella lainalla Bastiassa. Sylla saapui Aston Villasta (lainalla muualla), Ngando Auxerresta, Baal Lensista sekä muutamia muita. Rennesillä oli ennestään hyviä nimiä hyökkäyksessä mm. ruotsalainen Toivonen sekä Grosicki, mutta Sio ei sitä ainakaan huononna ja hyvä että saavat sinne lisää leveyttä. Vaikka Rennesin hyökkäys oli jo viime kaudella hyvä niin hälyttävän vähän maaleja onnistuivat tekemään, kun saivat niitä 35 kappaletta ja ainoastaan Nantes, Lens ja Metz tekivät heitä vähemmän. Siihen nähden heidän sijoituksensa olikin vähän yllätys. Muut osa-alueet heillä on ainakin paperilla ihan hyvällä mallilla ja vahvistukset toivat lisää leveyttä ja jopa osaamistakin näihin. Rennesin ehdottomasti suurin pelaaja on Ntep. Hän on nuori erittäin lupaava ranskalainen joka on juuri tekemässä läpimurtoaan Ranskan maajoukkueeseen. EM-kisat pelataan jo aivan pian ja jos Ntep mielii siellä päästä kentälle niin hänen pitäisi nyt saada THE kausi Rennesissä. Häntä toki kosiskellaan moneen muuhunkin seuraan ja joukossa myös todella kovia seuroja, mutta toki hänen kannattaa miettiä siltä kannalta, että missä pääsee pelaamaan jatkuvasti avauksessa. Hänen siirtonsa on siis vielä mahdollinen, mutta toistaiseksi on Rennesin mies. Hänen viime kauden tehonsa olivat ok- tasolla, kun maaleja tuli 9 ja syöttöjä 6. Häneltä voi kuitenkin odottaa myös enemmän, vaikka ei pelaakkaan kärkenä vaan laiturina. Pelaa hän tulevan kauden missä tahansa, niin tältä pelaajalta on lupa odottaa paljon. Hyökkäys tosiaan oli Rennesin heikko kohta ja edes Toivonen ei tähän ollut avuksi. Toivonen tuhlaili monia avopaikkoja ja ajoittain tuntui, että hän ei saa mistään enää palloa sisään. Lopulta kuitenkin joukkueen paras maalintekijä, 7 maalillaan tosin eli ei hirveästi kannata Ruotsissa juhlia sillä ei ole Zlatania syrjäytetty vielä. Montanier tuli Rennesiin pari vuotta sitten mukanaan ns. pelikirja. Tuo pelikirja ei hirveästi ole vielä tähän mennessä antanut, mutta jos Montanier nyt löytää sen oikein sivun tai pikemminkin sen puuttuvan sivun ja joukkue rupeaa näyttämään siltä kuin sen kuuluukin eli pelata iloista jalkapalloa ja ennen kaikkea tehokasta. Harjoituspelin aikana Montanierin taktiikkana on ollut 4-2-3-1 ja 5-4-1 ja 3-5-2 ja… eli ainakin se oikea sivu on kovaa hakusessa, mutta ilmeisesti ei ole vielä löytynyt. Eivät ne harjoituspelit nyt niin hyvin ole mennytkään, joten tietenkin hyvä ettei väkisin yritetä mennä vanhalla kaavalla vaan oikeasti haetaan sitä toimivaa systeemiä. Rohkeasti vain Montanier.   Loppupäätelmät: Rennes todennäköisesti tänäkin kautena kamppailee sijoista 9-11. Kompromissina sijoitan heidät siihen keskelle eli sijalle kymmenen. Jos pelikirjan sivut loksahtelee hyvin niin mahdollisuuksia parempaankin on, mutta aina piilee se mahdollisuus heikompaankin. Rennesin kokoonpano mahdollistaa kyllä ylempien sijojen kamppailun, mutta riittääkö lopulta taito ja taktiikka.  

Lorientin viime kausi oli yhdellä sanalla kuvaillen: Katastrofi. He säilyttivät paikkansa toki Ligue 1 puolella ollen 16. ja jopa Toulouse vielä mahtui heidän ja putoajien väliin, mutta aivan liian lähellä oli heidän putoamisensa. Heillä oli 6 pistettä eroa Evianiin joka oli ensimmäinen putoaja. Tämän kauden tavoite on pelata huomattavasti parempi kausi ja siihen nyt ei lopulta paljoa tarvita. Lorientin pitäisi helposti olla muutamia sijoja viime kautta ylempänä sillä tuskin kaikki menee pieleen kahtena kautena peräkkäin. Lorient pomokin on sanonut, että on aivan totuudenmukaista uskoa, että ovat TOP10 joukossa tänä kautena. Itse en kuitenkaan noin positiivinen olisi, mutta toki se aina mahdollista on eikä toteutuessaan olisi edes mikään yllätys. Mutta todennäköisempää on, että ovat vähän TOP10 alapuolella. Lorient piti kauan kiinni Jordan Ayewista, mutta lopulta nöyrtyivät ja myivät pelaajan Valioliigaan ja Aston Villaan. Sen pelaajan jonka piti heidät nostaa sarjataulukossa ylöspäin maaleillaan, fiksua. Toki tämä ei ole ensimmäinen kerta ja nyt myynti oli suhteellisen ajoissa eikä paniikissa juuri ennen kauden alkua. Eikun… Pomo sanoi myynnin jälkeen, että “Jos iso seura lähestyy heitä tarjouksella jolla arvostetaan Lorientia niin olisi naivia olla myymättä”, kertoo mielestäin asenteesta ja vähän toisenlainen se on kuin esimerkiksi Nantes pomolla, mutta ei häntä toki siitä voi syyttääkkään. Hyvä asia on se, että Guerreiro on vielä joukkueessa, mutta ei sekään yllättäisi jos hänet myytäisiin vielä ennen siirtoikkunan umpeutumista sillä moni seura on hänestä kiinnostunut. Lorient on seura missä pelaaja pistetään lihoiksi heti kun mahdollista. Viimeisimpänä sisään on tullut Majeed Waris. Waris matkusti Pariisiin ja häntä oli lentokentällä vastassa sekä Lorientin ja Rennesin edustajat. Ihan mukava tilanne pelaajalla kun sai valita kumman kyytiin menee. Valitsi Lorientin agentin suosituksesta (isompi palkka) ja nyt on siis Lorientissa. Hän on aikaisemmin pelannut Valenciennesin paidassa lainalla, siellä suoriutui ihan hyvin ja on hyvä vahvistus Lorientin joukkueeseen. Muita hankintoja ovat mm. Fofana Lillströmistä sekä Moukandjo Reimsistä. Lorientin hankinnat eivät ole mitään huippuluokan, mutta ainakin Waris vahvistaa heidän hyökkäystään hyvin. Lorientin heikko kohta viime kaudella oli selkeästi kotipelien huonous. Heillä pitäisi olla vielä isompi kotietu, koska heillä on käytössään tekonurmi, mutta siitä huolimatta saivat ainoastaan 6 voittoa kotipeleistä ja maalejakin tuli vain 17. Tuohon olisi tultava tällä kaudella selkeä muutos jotta voi odottaa kokonaisuudessa parempaa kautta ja sijoitusta.   Loppupäätelmät: Lorient palaa normaali rutiiniin, kotipelit sujuvat vähän paremmin. Mitään iso ilotulitusta ei tästäkään kaudesta ole lupa odottaa, mutta putoamisen tulevat välttämään huomattavasti selkeämmin kuin viime kaudella. En usko, että Lorient kuitenkaan TOP10 joukkueita ihmeämmin hätyyttelee, mutta tukevasti sijalla 11.  

Aivan alkuun on pakko kehua Nantesin pomoa Kitaa Veretoutin myymisessä Aston Villaan. Ilmeisesti Leicester oli tarjonnut 5 miljoonaa enemmän kuin Aston Villa, mutta Veretout itse halusi siirtyä nimenomaan Villaan. Kita kuuli Veretoutin toiveet ja ilmoitti Aston Villalle, että pelaaja on teidän. Hän sanoi haastattelussa, että Veretout on ollut todella hyvä pelaaja Nantesissa ja on sääli että hän lähtee, mutta hän on ollut niin hyvä kokonaisuudessaan, että mielellään päästää hänet seuraan johon hän haluaa eikä tyrmää Villan tarjousta liian pienenä. Hienoa, että jalkapallon maailmassa löytyy vielä ihmisiä, jotka eivät ajattele pelkästään rahaa vaan myös sitä, että pelaaja on antanut seuralle kaikkensa ja on ainoastaan oikein, että hän saa tästä myös ison kiitoksen, tässä tapauksessa siirron toiveidensa mukaan. Hattua nostan varsinkin kun Nantesin budjetti on pieni. Veretoutin menetys oli todella iso joukkueelle pelillisesti, mutta positiivista on se, että Nantes saa jälleen hankki pelaajia. He ovat olleet siirtokiellossa jo jonkin aikaa sillä hankkivat aikoinaan Bangouran riveihinsä ja tällä oli jo virallinen sopimus toisen seuran kanssa. Sopimusrikkomuksesta tuli 1.5 vuoden siirtokielto, toki saivat myydä pelaajia. Nyt kielto on väistynyt ja hihat on pantu heilumaan. Mitään hillitöntä pelaajamäärää ei ole tullut ja se on tietenkin hyvä asia. He ovatkin keskittyneet vahvistamaan heikompia kohtiaan. Hyökkäykseen on tullut islantilainen Sigthorsson, Bordeauxista Sala, Thomasson Evianista, Tavares Flamengosta, Brestista Moimbe ja Toure. Mistään suurista tähdistä ei tietenkään ole kysymys, mutta tätä Nantes on pitkän aikaa jo tarvinnut eli uutta verta joukkueeseen. Toki Veretoutin lisäksi on muita isoja lähtijöitäkin. Keskikentältä puuttuu Bessat, Nkoudou, puolustuksesta Cissokho ja hyökkäyksestä Gakpe näin muutamia mainitakseni. Elämä ilman heitä voi toki olla ainakin aluksi vaikeaa, mutta uskoisin, että Nantesin laatu ei hirveästi loppupeleissä heikkene. Se jää kuitenkin nähtäväksi. Nantesin tarkoituksena olisi päästä TOP10 paikoille. He ovat nyt kaksi kertaa olleet vähän sen alapuolella, joten vähän parannettavaa olisi. Sijoitukset eivät kuitenkaan ole huonot sillä hehän nousivat 2 vuotta sitten takaisin Ligue 1seen. Ligue 1 maailma on tosin heille tuttu ja ovathan he yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä Ligue 1 seuroja 8 mestaruudellaan. Ainoa oikea sarja heille on siis Ligue 1. Mutta nyt pitäisi jälleen ruveta nousemaan ylemmäksi sarjataulukossa. Tämä kausi voi olla ehkä liian aikainen siihen varsinkin ison vaihtuvuuden takia, mutta ei se mahdotonta ole. Viime kaudella Nantes jo väläytti mihin heillä on rahkeita, kun pelasivat ilman tappiota pidemmän aikaa ja kokonaisuutena kauden alkupuolisko oli todella hyvä. Keväällä toki romahtivat ja valuivat sijoituksessa aina vain alemmas. Jos pystyvät pitämään viime vuoden hyvän tason edes vähän pidempään kuin viime kaudella ja ennen kaikkea ilman tuota isoa romahdusta jolloin pisteitä ei meinannut tulla millään niin mikä ettei Nantes olisi jopa TOP10.   Loppupäätelmät: Nantes elää uutta tulemistaan nyt kun siirtokielto on purkautunut. Ovat silti pitäneet pään kylmänä siirtojen suhteen ja pyrkineet hankkimaan järkeviä siirtoja sen sijaan että ottaisivat kaiken mitä irti saavat. Järkevä taktiikka ja todennäköisesti kantaa hedelmää tulevaisuudessa ja Nantes voisi jopa joskus tehdä paluun isojen joukkoon. Sitä odotellessa, sijoitus 12.  

Normandiassa jysähti herran vuonsina 2014-15 kun ainoa nousijajoukkue joka pysyi pääsarjassa oli Caen. Eikä säilyminen ollut edes mikään tiukka paikka heille sillä tyylittelivät 11 pistettä Evianin edellä joka oli ensimmäinen putoaja. Caenin kauden ehdottomia helmiä, sarjassa säilymisen lisäksi, oli 3-0 kotivoitto Lyonista, Marseillen voittaminen vieraissa 2-3 ja PSGn kanssa 2-2 tasapelin pelaaminen. Unohtamatta tietenkään sitä, että Caen oli sarjan 7. paras vierasjoukkue joka ei todellakaan ole huono suoritus. Kotipeleissä heillä ei sitten aivan niin hyvin mennyt, mutta kun onnistuivat saamaan isoista peleistä pisteitä sekä vieraissa pelaamaan hyvin, niin säilyminen oli suhteellisen helppoa lopulta. Caenin historia on mielenkiintoinen. He nousivat Ligue 1 vuonna 2007 ja kaksi kautta myöhemmin he putosivat alemmaksi eli 2009, seuraavan kerran he nousivat 2010 ja putosivat alemmaksi kaksi kautta myöhemmin eli 2012. Nyt he nousivat edelliskaudella ja tämä on heidän toinen kautensa putkeen pääsarjassa. Toistaako historia siis itseään vai onnistuuko Caen murtamaan tuon kirouksen ja säilymään? Ainakin he ovat panostaneet siirroilla sillä sisään on tullut mm. Jeff Louis joka teki tuhoisaa jälkeän Nancyn paidassa ja siirtyi sieltä Standard Liegeen ja nyt palaa Ranskaan Caenin paitaan. Häntä on kehuttu aina paljon ja on vasta 22- vuotias joten näyttämisen halua vielä on jäljellä. Belgiassa ei odotetun lailla sujunut, mutta nyt on uusi seura ja vanha maa, joten luottoa löytyy. Toinen hyvä hankinta on hyökkääjä Andy Delort. Delort pelasi Toursissa huikean kauden ennen kuin siirtyi Wiganiin missä hänellä ei oikein sujunut. Lopulta hän palasikin Toursiin viime kauden lopulla lainalle ja oli yksi tärkeimmistä palasista Toursin säilyttämisessä sarjassa. Toki hän teki vain 3 maalia tuona aikana, mutta oli kokonaisuudessaan korvaamaton helle. Englantiin sopeutuminen ei kaikilta pelaajilta kovin helposti suju ja Delort on yksi heistä, mutta hän on todella hyvä pelaaja Caenille. Myös keskikentälle ovat hankkineet vahvistusta Lillen Delaplacen myötä ja myös hän tuo Caenin tasoiseen joukkueeseen paljon hyvää, ainakin ennakkoon paperilla. Kuten myös Nantesin Bessat, niin ikään keskikentälle. Hyökkäykseen tuli vielä Evianista Duhamel joka oli siellä lainalla, erittäin hyvä hyökkääjä hänkin. Caen on toki menettänytkin hyviä pelaajia kesän aikana joten ei kesä pelkkää juhlaa ole ollut. Lemar lähti Monacoon ja Kante Leicesteriin joten kaksi parasta syöttäjää lähtivät joukkueesta. Heidän lisäkseen Koita, Sala ja Privat ovat kaikki lähteneet pois. Heidän paikkaamisensa ei todellakaan ole helppoa, mutta Caen on totisesti tehnyt parhaansa ja uskoisin, että he ovat onnistuneet erittäin hyvin siinä.   Loppupäätelmät: Caenin kaudesta ei tule helppo, mutta heillä on oikeat avaimet käsissään, jotta voivat vuoristorata- liikkeen lopettaa ja pelata sen maagisen kolmannen kauden putkeen pääsarjassa. Uutta hyökkääjää Luisia ei povata edes avauksen mieheksi, mutta itse antaisin hänelle kunnon näytönpaikan ja toivottavasti hän sen saa. Caen tulee pysymään sarjassa ja lopullinen sijoitus 13.  

Bastian kausi oli aika mielenkiintoinen. Paljon ehti tapahtua vuoden aikana, osa hyviä asioita ja osa huonoja. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt Brandao - Motta tapahtuma, kun Brandao iske otsallaan Mottan nenän murskaksi. Tuosta saatiin aika iso haloo päälle ja ihan syystäkin. Brandao tuomittiin lopulta puolen vuoden pelikieltoon sekä kuukauden vankeustuomioon ja 20 000 euroa sakkoa. Vankilassa hänen ei tietenkään tarvinut istua, mutta ihan oikea tuomio lopulta oli. Tuo oli vielä kauden toinen ottelu ja Brandao juuri hankittu seuraan joten ei hyvin alkanut hänen taipaleensa seurassa. Hän kuitenkin kärsi pelikieltonsa ja sai jopa muutaman pelinkin pelattua kauden aikana. Toinen mieleenpainuva asia oli legendaarinen Claude Makelele ja hänen ensimmäinen päävalmentaja pestinsä. Tuo oli iso riski jonka Bastia otti, sillä Makelelellä ei kokemusta juurikaan ollut ja sitten vielä suhteellisen vaikean seuran peräsimeen suoraan. Se riski ei kannattanut ja Bastia oli todella hukassa Makelelen kanssa joka melkein sai pudotettua seuran. Lopulta Printant tuli seuraan ja pelasti heidät putoamiselta ja vei vielä Coupe de Francen loppuotteluunkin. Tuo loppuottelu oli viimeinen kohokohta, kovalla rytinällä tultiin Korsikalta Stade de Francelle Pariisiin, mutta kentällä ei sujunut yhtään ja tyly 4-0 tappio PSGlle. Viimeisin ikävä asia on kuitenkin se, että kesän aikana Bastia tuomittiin putoamaan Ligue 2seen, koska heillä ei ollut varaa pelata pääsarjassa. He kuitenkin välttivät tuon kohtalon myymällä Boudebouzin Montpellieriin. Onneksi he saivat tuosta tarvittavat rahat sillä olisi ollut ikävä juhlia 110- vuotisjuhlaa toiseksi ylemmällä sarjatasolla vaikka pelillisesti kuuluvatkin ylimpään sarjaan. Tässä onkin sitten se isoin ongelma. Bastialla ei ole rahaa ja tästä syystä liikenne on hyvinkin yksipuolista. Heiltä on lähtenyt kesän aikana Boudebouzin lisäksi mm. maalivahti Areola, legendaarinen Cisse,Sio, Gillet ja Tallo. Näistä kenestäkään he eivät saaneet rahaa, sillä herrat lähtivät lainojen lopuksi omiin seuroihinsa. Tosin Cissen sopimus loppui ja sitä ei enää uusittu. Lisäksi Brandaolla on ilmeisesti palkkasaatavia rästissä tai ainakin ollut, joten hänen pelaamisensa on erittäin epävarmaa. Muutamia pelaajia toki on tullut sisäänkin päin. Hyökkääjä Adama Ba on tullut Niortista, keskikenttä Fofana Citystä (tosin pelasi lainalla Fulhamissa), toinen hyökkääjä Diallo Rennesistä sekä puolustaja Jebbour Montpellierista. Hankinnat eivät ole mitään aivan turhia, mutta vääjäämättä Bastian taso tulee olemaan heikompi kuin viime kaudella. Myös Bastialla tulee olemaan hankala kausi johtuen taloudellisista ongelmista. Heillä on kuitenkin loistava fanijoukko joka jaksaa kannustaa heitä niin kotona kuin vieraissa ja tällä kaudella Bastian on saatava heidän kotietunsa hyödynnettyä maksimaalisesti. Korsikalle matkustaminen on aina ikävää vastustajille eikä kukaan halua sinne mennä ja tämä onkin Bastialle aivan suunaton etu. Viime kaudella he olivat vasta 9. paras kotijoukkue ja tuo on aivan liian huono sijoitus heille, edelliskaudella sijoitus oli 5. joten saammeko kiittää tästä Makelelea vai oliko vika jossain muualla.   Loppupäätelmät: Viime kaudella Bastia sai rauhassa olla Korsikan kuningas kun AC Ajaccio putosi alemmaksi. Ehkä tämä vaikutti myös Bastian peliin ja kokivat yksinäisyyttä? Onneksi saavat kuitenkin täksi kaudeksi taas pienen kirittäjän, kun GFC Ajaccio nousi. Bastia nuolee haavojaan tämän kauden, panostaa jälleen cupiin ja menee siellä pitkälle, mutta sarjassa sijoittuu 14.  

  Toulouse tämä Ranskan jalkapallon internet trolli. Heidän twitterissään saa välillä kummastella, että kuka siellä näitä juttuja keksii. Hauskaa tuntuu toimistolla välillä olevan ja hyvähän se on, varsinkin kun heidän huumorinsa on hyvän maun rajoissa, joten kukaan ei edes loukkaannu niistä. Harvinaista Ranskassa. Naurua Toulousen fanit ja pukumiehet tarvitsevatkin sillä viime kauden muisteleminen aiheuttaa ainoastaan pahaa mieltä. Toulouse vältti erittäin täpärästi putoamisen ollessaan ensimmäinen joukkue joka säilyi sarjassa. Eroa toki oli ruhtinaalliset 5 pistettä Evianiin, joten ei sentään tarvinnut viimeiseen asti jännittää. Nyt olisi Evianin aika kääntää tuo Twitter hassuttelu voimavaraksi ja parantaa viime kaudesta. Toki Toulouse ei ole hankkinut kuin kaksi pelaajaa riveihins, joten sen puolesta eivät kyllä ole liiemmin parantaneet tulevaisuuttaan. Lähtijöitä sitten on jokunen, mutta he ovat kuitenkin onnistuneet pitämään suurimman osan tärkeistä pelaajistaan, joten sen puolesta sitten taas voi odottaa valoisampaa tulevaisuutta. Toulousen kokoonpano on kyllä sen verran vahva, että vaikea nähdä heidän pelaavan toista yhtä surkeaa kautta uudestaan. Varsinkin nyt, kun valmentajakin on eri. Jos niin ikävästi käy, että tämä kausi menee penkin alle, niin siinä tapauksessa kyllä Ligue 2 kutsuu.   https://twitter.com/ToulouseFC/status/629328987806900224 Myös Toulousen stadion on ollut remontissa ja sen pitäisi valmistua puolen vuoden päästä. Ongelma on kuitenkin sama kuin Bordeauxilla, että katsojien määrä on laskenut samalla kun paikkoja tulee lisää. Tuolla on aika iso negatiivinen vaikutus ilmapiiriin, joten nyt olisi Toulousen saatava aktivoitua nukkuvat faninsa. Heitä kyllä riittää, mutta viime kausi oli sen verran ikävä, että voi olla todella vaikea saada heidät takaisin katsomoon. Toulouse antoi viime kaudella hienon mahdollisuuden maalivahti Boucherille, joka on vasta 23- vuotias, kun hankkivat hänet Le Havresta, mutta ikävä kyllä hän ei ollut vielä täysin valmis. Nyt Toulouse on hankkinut Goicoechean maalin suulleen sillä Ahamadaan ei voi vieläkään luottaa siinä hommassa. Toivottavasti hän onnistuu paremmin ja auttaa omalta osaltaan Toulousea nousemaan sijoituksessa. Loppupäätelmät: Toulouse lähtee suhteellisen vähän muuttuneena tähän kauteen. Heillä ei tule olemaan helppoa, mutta uskoisin parannusta tulevan viime kauteen. Edelliskaudella olivat 9. joten heillä on täysi mahdollisuus nousta paljon viime kautta ylemmäs. Itse olen kuitenkin vähän varoivainen arvioidessani Toulousea ja en usko lopulta, että mitään isoa eroa sijoituksessa tulee olemaan viime kauteen. Isompi ero kuitenkin putoajiin ja turvallinen kausi sen suhteen. Sijoitus 15.    

Guingampin viime kausi oli oikeastaan todella loistava. Sijoituksena oli 10. sija, mutta kun ottaa huomioon, että he nousivat vuonna 2013 ja viime kaudella paransivat sijoitustaan 16 -> 10 sijalle niin loistava saavutus. Tämä kaikki vielä kiireisen Eurooppa liigan putken aikana. Eurooppa liigassa he todellakin loistivat kun etenivät niin pitkälle, että tuskin he itse edes uskoivat siihen. Lopulta kuitenkin noutaja tuli, kun Dynamo Kiev pudotti heidät jatkosta. Pää pystyssä kuitenkin voivat kulkea, sillä ovat todella pieni seura ja todella pienellä budjetilla ja silti pystyivät moiseen uroktekoon ja samalla nostamaan huikeasti sarjasijoitustaan. Tällä kaudella Guingamp pääsee keskittymään täysin omaan sarjaansa ilman Eurooppa liigan tuomaa rasitusta. Tämä on äärimmäisen hyvä juttu heille, mutta samaan aikaan uskon, että tuo Eurooppa liigan menestys auttoi heitä todella paljon pärjäämään myös kotimaassaan. Heillä on kapea kokoonpano, joten tuo Eurooppa liiga aiheutti heille suurta väsymystä, mutta samaan aikaan se euforia saattoi auttaa heitä jaksamaan. Guingamp hävisi jokaisen Eurooppa liigan jälkeisen Ligue 1 pelin paitsi PSGtä vastaan. Vaikuttaako sitten Eurooppa liigan puute todella negatiivisesti vai positiivisesti niin sen näemme pian. Suurin lähtijä Guingampilla on ehdottomasta Beauvue joka oli heidän tähtipelaajansa viime kaudella. Tuo tulee väkisinkin vaikuttamaan heidän hyökkäykseensä ja monesti tulee kaudella hetki jolloin Guingamp ja heidän faninsa toivovat, että hän olisi vielä joukkueen mukana. Toinen iso lähtijä on myös hyökkääjä eli Mandanne. Yhdessä nämä kaksi tekivät 28 maalia eli reilusti yli puolet koko joukkueen maaleista. Heitä korvaamaan on tullut Caenista Privat, joka teki Caenille 6 maalia. Se nyt on sanomattakin selvää, että hänestä ei ole yksin korvaamaan kahta lähtijää. Kahden maalintekijän lisäksi Guingamp on menettänyt parhaimman syöttelijänsä eli Piedin. Tuokin tulee näkymään heidän maaleissaan ja maalipaikoissaan. Isoja kenkiä on Guingampissa täytettävänä tällä kaudella, mutta ei se yllätys ole kun kuitenkin pieni seura niin se on aivan normaalia, että menettävät tähtipelaajansa. Nyt kuitenkin vaaditaan, että koko joukkue nostaa yhdessä tasoa, jotta nuo lähtijät eivät koidu heidän kohtalokseen. Yksi hyvä hankinta Guingampilta on entinen Lyon mies Jimmy Briand. Hän on tehnyt Lyonin paidassa 110 pelissä 22 maalia ja kävi tekemässä lyhyen mutkan Hannoverissa, mutta ei oikein saanut tuulta alleen. Nähtäväksi tosin jää saako hän miten peliaikaa, toivottavasti ainakin saa mahdollisuuden. https://twitter.com/GLeDil/status/599720689311031296 Loppupäätelmä: Guingampin kaudesta en usko tulevan samankaltaista lentoa kuin viime kaudesta. Heidän materiaalinsa ei ole vain taipuvainen siihen, että kaksi upeaa kautta pelaisivat putkeen. En kuitenkaan usko myöskään sitä, että Guingampilla mitään isoa hätää tulisi olemaan putoamisen suhteen. Parempaankin voivat pystyä, mutta uskon että sijoitus 16. on heidän kohtalonsa tällä kaudella.  

Angers oli viime kaudella Ligue 2:den kolmonen, jonka ansiosta olivat viimeinen joukkue joka nousi täksi kaudeksi ylemmäksi. Heillä oli ainoastaan 3 pistettä eroa neljänneksi tulleeseen Dijoniin ja yksi piste edelle olevaan GFC Ajacioon, joten todella tiukkaa oli nousu ja aivan viime kierroksille saatiin jännittää heidän kohtaloaan. Angersin suurin heikkous on monesti vieraspelit, missä vajoavat omalta tasoltaan alaspäin ja rupeavat jännittämään. Tästä on seurauksena useita virheitä ja kun virheitä tapahtuu myös alakerrassa niin omissa on kolissut. Viime kaudella onnistuivat kuitenkin kohtalaisesti myös vieraissa ja sen ansiosta pelaavatkin nyt parrasvaloissa. Täksi kaudeksi Angersilla on ollut suhteellisen paljon menijöitä ja tulijoita, kuten odottaa saattaa. Ison kysymys onkin, että ovatko nämä pelaajat tarpeeksi hyviä, jotta Angers pysyisi sarjassa kauden jälkeen. Osalla hankinnoista toki on Ligue 1 pelejä vyöllään ja osa on jopa todella kokeneita Ligue 1 tasolla ja niitä pelaajia Angersilla ei ole yhtään liikaa. Mielenkiintoista on se, että Angers pisit koko hyökkäyskaluston uusiksi täksi kaudeksi. He olisivat varmasti enemmäin kuin mieluusti pitäneet viime kauden tähden eli Kodijan, mutta hän lähti lopulta Bristol Cityyn. Heillä on uusina hankintoina hyökkäykseen mm. Sunu ja Ketkeophomphone. Jälkimmäisellä ei ole uransa aikana vielä yhtään Ligue 1 peliä tullut pelattua, mutta Sunu on toki pelannut melkein 100 peliä. Näillä hyökkääjillä on sarjassa pysyminen on vaikeaa, mutta mahdollista toki. Varsinkin alkukausi tulee varmasti olemaan Angersille hankala, koska niin paljon pelaajia on saapunut ja lähtenyt, joten joukkueella kestää jonkin aikaa muovautua yhteen ja että löytävät toisensa kentällä. Moni hankinnoista on kuitenkin kerinnyt olla Angerissa jo pitkään tänä kesänä, joten ovat kuitenkin saaneet yhdessä harjoitella. Heidän harjoituskautensa meni ihan hyvin, kun onnistuivat välttämään tappiot, mutta toisaalta myös voittivat ainoastaan Lavalin sekä Niortin. Paljon onkin kiinni Angersin valmentaja Stephane Moulinin taktisista taidoista kiinni. Ainakaan vieraspeleissä ei saa esiintyä samaa hermostuneisuutta kuin Ligue 2:sessa monesti esittivät. Angersilla on kuitenkin pitkä historia pääsarjassa, sillä ovat pelanneet 23 kautta siellä, joten mikään uusi asia tämä ei ole, myöskin UEFA cupissa ovat käyneet kääntymässä. Loppupäätelmät: Angers tulee käymään tiukan taistelun Troyesin, GFC Ajaccion sekä Reimsin kanssa siitä kuka saa jäädä ensi kaudeksi ylös. Helppoa siitä ei tule kenellekkään ja voi hyvinkin olla, että keskinäiset pelit tulevat ratkaisemaan heidän kohtalonsa. Itse uskon, että Angers saattaisi yllättää ja lopulta olla se kuka selviää. Sijoitus 17.  

Troyesin on viime vuoden Ligue 2 mestari ja täysin ansaitusti. He olivat ensimmäisenä 13 pisteen erolla toiseksi tulleeseen GFC Ajaccioon, joten aika selkeästi veivät sarjan nimiinsä eikä sijaa jossittelulle jäänyt. He pelasivat loistavasti joukkueena ja olivat sarjan selkeästi paras vierasjoukkue ja kotonaan hävisivät ainoastaan yhden pelin koko kaudella. Nyt on kuitenkin jälleen uudet kujeet tiedossa, kun palaavat Ligue 1seen. Verrattuna Angersiin, Troyes on ollut suhteellisen rauhallinen siirtomarkkinoilla. Heidän isoin menetyksensä on varmaankin puolustaja Carole joka matkasi Galatasarayhyn sekä hyökkääjä Jean jonka suunta on Monaco. Jean tosin lainattiin takaisin Troyesiin joten hän on saatavilla tällä kaudella ja on iso apu heille tulevissa koitoksissa. Toinen pelaaja joka saapui Monacosta on Pi, mutta hän pelasi jo viime kaudella lainalla Troyesissa. Hyvin samankaltaisella kokoonpanolla mennään siis tämä kausi ja ainakin joukkue tuntee toisensa hyvin, joten lähtökohdat ovat kunnossa sen puolesta. Troyesin olisi pitänyt saada muutama hankinta tehtyä, jotta olisivat voineet vahvistaa heikoimpia osa-alueitaan, mutta tuo ei ollut oikein mahdollista sillä Troyesin nousu estettiin alkukesästä rahan takia. He saivat suhteellisen nopeasti kuitenkin asiat kohdalleen ja yhdessä Bastian kanssa saivat päätökset, että voivat pelata Ligue 1ssä tämän kauden. Pieni voitto jo tuokin, mutta ikävä häiriöntekijä ja siihen päälle vielä se, että niitä hankintoja ei oikein ole. Troyesin kokoonpano on suhteellisen vahva ja ei materiaali ole heillä esteenä sarjassa pysymiselle, mutta muutamaa vahvistajaa se valitettavasti huutaa. Troyesin avainpelaajiin kuuluu hyökkää Jean, 170cm pitkä ja vasta 20- vuotias eli 1995 syntynyt. Nuori pelaaja siis kyseessä ja isot saappaat hänen eteen on kannettu jo tässä iässä. Ei ihme, että Monaco on hänestä kiinnostunut ollut aikoinaan. Kyseessähän on siis Troyesin kasvatti kaiken lisäksi, joten hienoa pelaajalle itselleen nostaa kasvattiseuraansa pääsarjaan sekä vielä päästä pelaamaan isossa roolissa siellä ja mahdollisesti tulevaisuudessa siirtyä sitten isoon seuraan pelaamaan. Toinen avainpelaajista on ehdottomasti keskikenttä Benjamin Nivet joka on aivan toinen ääripää kuin Jean. Nivet on 38- vuotias ja äärimmäisen tärkeä Troyesin pelinrakentelulle. Hän on myös pelannut suurimman osan uranstaan Troyesin paidassa, ei väliä missä sarjassa Troyes on pelannut. Hän on ollut niin Ligue 1 kuin Ligue 2 heidän matkassaan, välillä toki kävi Caenissa. Tulee vanhasta iästään huolimatta olemaan isossa roolissa Troyesin juhlassa tai surussa.   Loppupäätelmät: Troyes ja Angers ovat kenties ne kaksi joukkuetta, joista toinen saa jatkaa ja toinen ei. Troyes on vähän niskan päällä oltuaan viime kautena mestari, mutta heidän taloudelliset ongelmat vaikeuttivat valmistautumista kauteen. Troyesin sarjassa pysyminen Angersin kustannuksella ei yllättäisi ketään, mutta itse uskon, että lopulta Troyes on se joka putoaa ja hakee jälleen vauhtia alempaa. Sijoitus 18.  

Reims teki sen taas. He säilyivät sarjassa Lopulta vielä suhteellisen helposti sillä eroa Evianiin oli jopa 7 pistettä. Nyt on kuitenkin edessä jälleen kausi, kun Reims on taistelemassa putoamista vastaan. Reims hävisi viime kaudella ruhtinaalliset 18 ottelua ja ovat ainoastaan kaksi kertaa hävinneet kauden aikana enemmän otteluita ja molemmat kaudet päättyivät putoamiseen. Tähän suhteutettuna he voivat olla siis suhteellisen tyytyväisiä, että saivat jatkaa vielä ylhäällä. Reimsin kesä on ollut hiljainen. Sisään on tullut keskikenttä Bulot Standard Liegestä, puolustaja Traore sekä puolustaja Turan. Puolustajien hankinta Reimsille on hyvä asia sillä viime kaudella omissa kolisi kokonaiset 66 kertaa mikä on surkein tulos viime kauden joukkueista. Tämän lisäksi Reims peluutti maalivahtejaan eniten eli molemmat maalivahdit saivat todella paljon peliaikaa, mutta tähän vaikutti toki loukkaantumiset ja tästä syystä siellä oli välillä reserveistäkin juniori maalissa. Hän itseasiassa pelasi ihan hyvin, välihuomautuksena. Reimsin suurimpana ongelmana kuitenkin pysyy tuo puolustus ja tuskin siihen on tulossa juurikaan muutosta sillä todennäköisesti kukaan uusista puolustajista ei saa avauspaikkaa. Ei ainakaan kauden alussa. Reimsin maalimäärällä (47) he kyllä tulevat pärjäämään jos pystyvät tuon toistamaan ja tämä riippuu hyvin paljon siitä, pystyykö Ngog tekemään enemmän maaleja kuin viime kaudella (7). Moukandjo lähti Lorientiin ja hän oli Reimsin paras maalintekijä, joten hänen puuttumisensa tulee varmaankin näkymään Reimsin maaleissa.   Loppupäätelmät: Reimsin on aika koota tavaransa ja poistua Ligue 1sestä. Ainakin vuodeksi. He pääsevät kuitenkin huikkaamaan GFCAlle, että “Viimeinen sammuttaa valot” sillä eivät he viimeisenä tule olemaan. Reims on loppupeleissä aika sympaattinen pieni seura, mutta valitettavasti se ei riitä vaan maalit ja pisteet ovat tärkeitä ja niistä Reimsillä tulee olemaan pula tällä kaudella.    

Korsikalaiset tulivat, näyttivät ja yllättivät koko Ranskan. Tekivät varmaan tuon ihan kiusallaan, kun eivät jaksaneet ranskalaisten kettuilua korsikalaisille. Kukaan ei ennen viime kautta olisi uskonut, että GFCA, joka nousi Nationalista tuleessaan sinä kautena kolmanneksi, nousee Ligue 1 kerta yrittämisellä. Kun GFCA nousi Nationalista, Orleans voitti samana vuonna mestaruuden. Nyt Orleans pelaa jälleen Nationalissa ja GFCA käy haistelemassa parempia mantuja. GFC Ajaccio on todella pieni seura ja toimii todella pienellä budjetilla. He ovat kuitenkin onnistuneet hankkimaan joitain vahvistuksia riveihinsä. Mm. Sylla Toulousesta, Le Moigne Lensistä sekä Toure Toursista ovat todella hyviä hankintoja jotka varmasti auttavat seuraa jota koko Korsika tukee matkalla isoissa piireissä ja varmaan jopa osa ranskalaisistakin. Lähtijöitäkin on jonkin verran, mutta kyllä tulijat vievät voiton ja vahvistavat GFCAta. Totuus on kuitenkin ruma. Ei GFCAlla oli mitään todellisia mahdollisuuksia säilyä sarjassa vaan paluu Ligue 2 on vääjäämätön tosiasia. Ligue 1 on kuitenkin todella paljon kovempi sarja kuin Ligue 2 ja jokainen piste on äärimmäisen tärkeä. Näitä pisteitä GFCA varmaan tulee saamaan aika harvoin ja jokainen piste tuntuu heille kuin olisivat voittaneet mestaruuden. Valitettavasti heitä tullaan kohtelemaan kuin pisteautomaattia ja jotta sitä eivät olisi niin saavat kyllä ylittää itsensä yli-inhimillisiin suorituksiin. Heidän stadioninsa, missä pelaavat, vetää ainoastaan 5000 katsojaa joten se on todella pieni, mutta ainakin heillä on nyt mahdollisuus täyttää se!   Loppupäätelmät: GFCA on Korsikan nuorin joukkue ja ensimmäistä kertaa pääsarjassa. Varmasti voittavat puolelleen paljon neutraaleja katsojia ja saavat varmasti hienoa nostetta seuralleen tällä kaudella. Valitettavasti matka tulee olemaan tyly, mutta lyhyt. Ensi kaudeksi jälleen Ligue 2 kutsuu ja GFCA tekee hyvää työtä noustakseen isommaksi seuraksi. Pakko tykätä heidän touhustaan, mahtavaa! Sijoitus kuitenkin viimeinen eli 20.

3 kommenttia

  1. handy

    08.08.2015 13:01

    Ei voi muuta kuin hattua nostaa!

    • Jondeli

      08.08.2015 23:43

      🙂

  2. R-bet

    09.08.2015 10:04

    Mahtava ennakko tosiaan Jonde. Kiitos! Ja kausi jatkuu forumin puolella ja sieltä alan parhaat Ligue 1 ja 2 vihjeet 😉

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu