kasinosankarit

Kohteita 33055

Avoimet kohteet 0

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

MyPa – FC Kultsu vihje ja kertoimet

MyPa – FC Kultsu
KSOY Stadion TN
17/06/2022 – 18.30

Vastaveto vihje – FC Kultsu voittaa 

Ennakko ja lähtöasetelma otteluun

  • MyPa on pelannut odotusten mukaisesti mainion alkukauden ja saanut onnistumisia laajalla otteella.
  • MyPa on pelannut alkukaudella lähes vain voittojen merkeissä ja saanut komeasti jo lukuisia voittoja.
  • MyPan tekeminen on ollut todella laadukasta, mutta eivät isännät mitään ylikylän tasoa ole silti olleet.
  • MyPa kuuluu materiaaliltaan Kolmosen kärkipäähän ja tavoittelee nopeaa nousua takaisin Kakkoseen.
  • FC Kultsu pelaa myös vahvalla materiaalilla ja kuuluu taidoiltaan vain pykälän punavalkoisten taakse.
  • FC Kultsu on pelannut vahvan alkukauden, saanut hienosti tulosta ja esiintynyt myös hyvin edukseen.
  • FC Kultsu on pelannut kerran isäntiä vähemmän, voittanut viisi kertaa ja jäänyt pisteittä kaksi kertaa.
  • FC Kultsu on sen verran tasokas ryhmä, että vieraiden menestyminen Myllykoskella ei olisi iso yllätys.
  • FC Kultsu kärsii edelleen loukkaantumisista ja poissaoloista, mutta vieraiden rosteri on silti yhä vahva.
  • FC Kultsulle löytyy suuria kertoimia, joita ei voi ohittaa. FC Kultsu voittaa käytännössä 25 prosentilla.

Jalkapallon miesten Kolmosessa MyPa saa vastaansa FC Kultsun. Kotijoukkue on pelannut odotusten mukaisesti vahvan alkukauden, esiintynyt hienosti edukseen ja saanut heti onnistumisia laajalla rintamalla. Isännät ovat olleet alkukaudesta mainiossa pelivireessä ja kulkenut lähes vain voittojen merkeissä. Punavalkoiset ovat esiintyneet saldolla kuusi voittoa, tasapeli ja tappio. Myllykoskelaisten tekeminen on ollut vahvaa, ja kouvolalaisten materiaali on Kolmosen kärkipäätä. Vierasjoukkue on pelannut myös hienon alkukauden ja esiintynyt komeasti. Lappeenrantalaisten materiaali ei ole merkittävästi lohkon kärkeä perässä. Tasokkaat vieraat ovat ehtineet pelata kerran vähemmän ja saaneet viisi voittoa ja kaksi tappiota.

Kotijoukkue ollut alkukaudesta mainiossa pelivireessä

MyPa lähti Kolmoseen yhtenä sarjatason parhaista ryhmistä ja taistelemaan nopeasta paluusta Kakkoseen. Kotijoukkue on pelannut vahvan alkukauden ja saanut heti onnistumisia kattavalla otteella. Isäntien tekeminen on ollut läpi alkukauden hienoa ja tulosta on tullut runsaasti. Kouvolalaiset ovat olleet myös pelillisesti toistaiseksi yksi sesongin parhaista ryhmistä. MyPa on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti neljän maalin erolla KoPasta ja vähämaalisen pistejaon Edustus IPS:n kanssa. Kotijoukkueelle oli pettymys jäädä viimeksi ilman voittoa. Punavalkoiset joutuivat pelaamaan tuolloin viimeiset hetket myös miehen alivoimalla. Isäntien mainiosti toiminut ratkaisuvoima jäi viimeksi selkeästi odotuksia heikommaksi.

Lappeenrantalaiset antavat isännille hienon haasteen

FC Kultsu kuuluu materiaaliltaan myös Kolmosen parempaan puoliskoon ja taistelee rosterinsa puolesta paikoista heti kärkipään takana. Vierasjoukkue on pelannut alkukaudella hyvin ja esiintynyt komeasti, vaikka lappeenrantalaisten tekeminen ei ole ollut yhtä vakuuttavaa kuin punavalkoisilla. Vieraat ovat saaneet viisi voittoa ja kaksi tappiota. FC Kultsu on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti KoPaa ja Union Plaania vastaan. Vierasjoukkue lähtee otteluun voittoputkessa, on saanut lähiaikoina hyvin tulosta ja teki hieman aiemmin selvää jälkeä myös STPS:stä. FC Kultsun ratkaisuvoima ei ole ollut lohkon huippua, mutta vieraiden alakerta on ollut hienossa iskussa. Lappeenrantalaisten puolustus on toiminut usein todella hyvin.

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu

18+ | Pelaa vastuullisesti | Säännöt ja ehdot voimassa | Kaupallinen sisältö