kasinosankarit

Kohteita 32750

Avoimet kohteet 0

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

Vetovihjeet ja otteluennakot jalkapalloon 20.5.

Maanantaina jalkapalloa pelataan muun muassa Veikkausliigassa ja miesten Ykkösessä. Tässä ovat vakiovihjeet maanantaille, ja nämä vihjeet vakio 5:seen saa käyttää haluamallaan tyylillä.

Ilves – IFK Mariehamn

Jalkapallon Veikkausliigassa IFK Mariehamn matkustaa Ilveksen vieraaksi. Tamperelaiset voittivat edellisellä kierroksella RoPSin ja heti perään Suomen Cupin välierissä KPV:n. Kotijoukkueen alkukausi on ollut kaikilla tavoilla mainio ja hienoa seurattavaa. Tupsukorvat eivät ole hävinneet yhdelläkään kierroksella. Miehistön puolustuspelaaminen on toiminut kiitettävällä tavalla. Heitä vastaan yhdenkin maalin tekeminen on ollut aidosti todella vaikeaa. Toki itsellä hyökkäyspelaaminen on ollut monesti hyvinkin rajallisella pohjalla, mutta mainio alakerta antaa mahdollisuuden menestyä illasta toiseen. Pelaajiston itseluottamus on odotetusti korkealla. Ensimmäiseen seitsemään koitokseen omiin on mennyt maali. Saarelaiset ovat pelanneet viimeiset kolme kierrosta ilman voittoja, mutta Suomen Cupissa menestyttiin välierissä VPS:ää vastaan. Sarjassa koettiin viimeksi tappio FC Interille. Sitä edelsi vähämaalinen tasapeli HIFK:n kanssa. Vihreäpaidoilta ratkaisuvoimaa on löytynyt kaksikosta huomattavasti enemmän, mutta toisaalta alakerta ei ole ollut lainkaan sarjan kärkipäätä. Aiemmin tässä kuussa omiin meni dramaattisessa KuPS-taistossa neljä osumaa. Nyt on myös ainakin alakerrasta laatua sivussa. Keltavihreillä on ollut poissaoloja, mutta terveystilanne on mennyt jatkuvasti parempaan suuntaan. Yusif Moussan pelaaminen on epävarmaa. Molemmilla ryhmillä tilanne otteluruuhkan suhteen on vastaava. Vierailijat ovat saaneet reisssusta useita onnistumisia, mutta isännät on syytä nostaa ihan ansaituksi ennakkosuosikiksi.

FC Lahti – HJK

Jalkapallon Veikkausliigassa toisensa kohtaavat FC Lahti ja HJK. Kotijoukkue pelasi edellisellä kierroksella maalittoman tasapelin KPV:n kanssa. Sitä edelsi vähämaalinen pistejako SJK:n kanssa. Mustapaidat ovat puolustaneet laadukkaasti, mutta hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut hankalaa. Maalinteossa on onnistuttu enemmän kuin kerran ainoastaan ensimmäisellä kierroksella KuPSia vastaan. Kotona on pelattu yhteensä neljästi ja jokaisella kerralla pistejakojen merkeissä. Nyt päästään ensimmäistä kertaa pelaamaan Hiihtostadionille. Helsinkiläiset ovat pelanneet viimeiset seitsemän otteluaan ilman voittoja. Valmennus ja koko tekeminen muutenkin on saanut välillä ankaraakin kritiikkiä. Edellisellä kierroksella sinivalkoiset pelasivat pistejaon SJK:n kanssa. Sitä edelsi tasapeli Vaasassa, mutta voittokaan ei ollut kuin pienen hetken päässä. Se ei olisi toki muuttanut sitä, että peliesitykset ovat olleet yllättävän heikkoja. Reissussa on pelattu neljästi ja jääden jokaisella kerralla enintään maaliin. Miehistöllä myöskään tilanne kokoonpanon suhteen ei ole hyvä. Esimerkiksi Echiéjilé Elderson ja Faith Obilor ovat sivussa. Kyseessä on ehdottomasti sarjan paras ryhmä ja myös nyt ennakkosuosikki, mutta voitotta jäämistä ei voisi pitää millään muotoa merkittävänä yllätyksenä. Maalinteko on ollut raitapaidoille vaikeaa, itseluottamus ei ole missään tapauksessa parhaasta päästä, eikä lahtelaisten laadukasta alakertaa ole varsinkaan tällaisten lähtökohtien valossa helppo murtaa.

VPS – RoPS

Jalkapallon Veikkausliigaa, VPS isännöi RoPSia. Vaasalaiset eivät ole voittaneet vielä yhdelläkään kierroksella, mutta toisaalta tappioitakin on koettu ainoastaan kerran. Esimerkiksi yhdellä kierroksella isännät nappasivat vähämaalisen tasapelin HJK:ta vastaan. Suomen Cupissa oltiin komeasti neljän parhaan joukossa, mutta siellä matka päättyi IFK Mariehamnia vastaan. Koitoksen lopullinen ratkaisu syntyi 85. minuutilla. Sarjassa alla on HJK-tasapelin ohella vähämaalinen pistejako FC Hongan kanssa. Maalinteko on vaikeaa. Rovaniemeläiset ovat pelanneet kaksikosta ottelun enemmän, mutta kasassa on kuitenkin jo muutamia täysiä pistepotteja. Niistä ensimmäinen tuli KPV:stä ja toinen HIFK:sta. Sinipaidat ovat jääneet maaleitta edellisellä viidellä kierroksella neljä kertaa. Alla on maaleitta jääminen ja tappiot sekä FC Interille että Ilvekselle. Viimeksi peliesitys oli varsinkin alussa hermoileva. Odotetusti hyvät maalintekopaikat olivat tupsukorvia vastaan vähissä. Ainokainen syntyi turhasta pallonmenetyksestä. Vierasjoukkueella on edelleen loukkaantumisia. Poissaolojen takia monet nuoret pelaajat ovat saaneet merkittävää vastuuta. Alkukausi on käynnistynyt hyvin toisella tavalla kuin viimeksi. Steven Morrissey palaa Raidan vahvuuteen. Jerry Voutilainen on sivussa. Muutama muu poissaolo on myös rasitteena. Kyseessä on aidosti äärimmäisen tasainen kaksikko, erittäin tiukka ja vähämaalinen kohtaaminen. Montaa maalia ottelussa ei ole tiedossa.

KPV – HIFK

Jalkapallon Veikkausliigassa yhteen iskevät KPV ja HIFK. Kokkolalaisten alkukausi on ollut tuskainen. Ensimmäiseen seitsemään koitokseen kasassa ei ole yhtään voittoa. Matkalle on tarttunut vain muutamia tasapelejä. Viimeksi pelattiin maaliton tasapeli FC Lahden kanssa. Isännillä on ollut puolustuspelaamisen kanssa haasteita, mutta viimeksi sentään nollattiin mainitut mustapaidat. Maalinteossa on onnistuttu itsekin vain kolmesti. Äskettäin Suomen Cupissa pelattiin tappiollinen kamppailu Ilvestä vastaan, mutta semifinaaleissa esiintyminen oli hyvä onnistuminen. Mitä kauemmin ensimmäisen voiton nappaaminen ottaa aikaa, sen vaikeammaksi se muodostuu. Helsinkiläisillä on alla vähämaaliset tasapelit IFK Mariehamnia ja KuPSia vastaan. Vierasjoukkueen alkukausi on ollut myös haastava, mutta ensimmäinen voitto on saatu kuitenkin napattua. Lisäksi viimeksi tullut tasapeli KuPSia vastaan oli itseluottamukselle hyvä juttu. Alakerta on ollut kaksikosta laadukkaampi. Toisaalta monissa otteluissa hyökkäyspelaaminen on ollut kapealla pohjalla. Nyt kun omistajaa on vaihdettu, sekin kasvattaa näyttöhaluja. Miehistö pääsee koitokseen paremmin levänneenä. Perustasoissa ei ole suuria eroja. Vihreäpaitojen kotiedun vuoksi asetelmat ovat erittäin tasaiset. Kyseessä on varsinkin heille iso ottelu. Peliin on vaikea nähdä edes lievää ennakkosuosikkia.

KTP – FF Jaro

Jalkapallon miesten Ykköstä, KTP isännöi FF Jaroa. Kotkalaisten ensimmäiset koitokset ovat menneet tappioiden merkeissä AC Oulua ja FC Hakaa vastaan ja voittoisasti viimeksi EIF:iä vastaan. Isännät ovat tehneet ensimmäiseen kolmeen kamppailuunsa kuusi osumaa. Edellisellä kierroksella hyökkäyspelaaminen jätti itsestään toisella jaksolla hyvän kuvan. Sitä edelsi niin ikään kolme osumaa FC Hakaa vastaan, mutta tuolloin alakerta oli suurissa ongelmissa. Koitoksen jälkeen oli selvää, että puolustuspelaamiseen kohdistui suurimmat kehittämisen kohteet. Sen jälkeen taakse saatiin hyvä viikko treeneissä. Pietarsaarelaiset ovat napanneet täydet pistepotit sekä EIF:iä että MyPaa vastaan. Viimeksi vierailijat tasasivat pisteet MuSan kanssa. Syöttöpelin toimiminen oli heikolla alustalla vaikeaa. Koitos päättyi kyllä pettymykseen. Ennen kauden alkua vihreävalkoisia povattiin mukaan nousutaisteluun, mutta vierasjoukkue lukeutuu yhtä lailla tasokkaisiin nippuihin. Ainakin heillä terveystilanne on hyvässä kunnossa, sillä Toni Takamäki palaa tositoimiin. Anthony Dafaa on myös pelikunnossa. Molemmat miehistöt saivat talvikaudella hyviä onnistumisia ja fiilistä. Siinä mielessä tuli yllätyksenä, että kotijoukkueella on ollut ajoittain selviä vaikeuksia saada koneitaan käyntiin. Kyseessä on kaiken kaikkiaan kierroksen tasaisimpia ja tiukimpia kohtaamisia.

Lazio – Bologna

Jalkapallon Italian Serie A:ssa toisensa kohtaavat Lazio ja Bologna. Kotijoukkue ei ole sarjataulukon perusteella matkalla kohti Euroopan kenttiä, mutta isännät voittivat vajaa viikko sitten Coppa Italian finaalissa Atalantan. Sarjassa alla on täysi pistepotti Cagliarista. Vaikka Coppa Italian kautta päästään mukaan Euroopan kentille, olisi se selvä pettymys, jos sarjataulukossa jäätäisiin kuuden ulkopuolelle. Vierasjoukkue majailee jälleen alemmassa keskikastissa, mutta teoriassa sarjapaikka voidaan vielä menettää. Putoamisviivan alapuolella oleva Genoa on kolmen pisteen päässä. Rossoblu on ollut silti vahvassa pelivireessä, josta hyvä esimerkki saatiin viimeksi Parmaa vastaan. Tuolloin maalinteossa onnistuttiin neljästi. Isommalla otannalla alla on kymmeneen viimeiseen koitokseen seitsemän voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota. Maalinteossa on onnistuttu komeat 22 kertaa. Alakertakin on ollut iskussa. Reissussa on voitettu toisaalta kaikkiaan vain pari kertaa. Materiaaliltaan taivaansiniset ovat tietysti edellä, mutta vahvavireisillä vierailijoilla on korkea itseluottamus, hyvä fiilis ja tekeminen on ollut monilla tavoilla laadukasta. Molemmilla ryhmillä on pari poissaoloa. Parhaiten motivoituneita tasokkaammat roomalaiset olisivat vahvasti edellä, mutta nyt tilanne on toinen. Pistejako olisi punasinisille lähtökohdiltaan oikein hyvä juttu.

IFK Göteborg – Hammarby

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa vastakkain asettuvat IFK Göteborg ja Hammarby. Molemmat miehistöt ovat saalistaneet ensimmäiseen yhdeksään otteluunsa viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Kotijoukkue nappasi viimeksi maalittoman tasapelin Malmön kanssa. Se oli ehdottomasti hyvä suoritus. Toiseksi edellisellä kierroksella miehistö sai täyden pistepotin IFK Norrköpingiä vastaan. Isännät ovat menestyneet viime aikoina hyvin sarjan parhaimmistoa vastaan. Lisäksi hieman aiemmin täysi pistepotti irtosi AIK:sta. Vierasjoukkueella on alla neljä voitollista kamppailua, joista viimeisin oli neljän maalin voitto Östersundsista. Toiseksi edellisellä kieroksella miehistö voitti Siriuksen. Heikon Malmö-ottelun jälkeen tulivoimaa on löytynyt hyvin. Viime kaudella menestyttiin hienosti. Lopullinen sijoitus oli neljäntenä. Muutamia tärkeitä pelaajia on lähtenyt, mutta materiaali on edelleen laadukas. Göteborgilaisilla materiaalia on viety entistä nuorempaan suuntaan. Viime kaudesta oli tarkoitus aloittaa seuran uudistaminen, mutta kentällä peliesitykset olivat suuressa kuvassa hyvin epätasaisia. Ruotsin Cupissa matka päättyi nopeasti. Maalinteossa on onnistuttu kuitenkin 18 kertaa, joten ensimmäiset viikot ovat tarjonneet myös hyökkäyspelaamisen osalta hyvin onnistumisia. Asetelmat ovat kaiken kaikkiaan hyvinkin tasaiset. Nyt kun isännät ovat saaneet heille erittäin tärkeän hyvän alun, nipusta saa kotonaan koitokseen hyvin pienen ennakkosuosikin. Vierailijat ovat kuitenkin tasokkaampia ja pääsevät otteluun paremmin levänneinä.

AIK – Falkenberg

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa yhteen iskevät hallitseva mestari AIK ja Falkenberg. Kotijoukkue on voittanut edelliset kolme kamppailuaan, joista viimeisin pelattiin tien päällä Helsingborgia vastaan. Tukholmalaisten alkukausi on sujunut muutenkin pääasiassa hyvin. Ensimmäisellä kahdella kierroksella jäätiin toki nollille, mutta sen jälkeen ratkaisuvoimaa on alkanut löytyä. Viimeksi maalinteossa onnistuttiin kolmesti. Kyseessä on jälleen yksi Malmön suurimmista haastajista. Kotona on voitettu ensimmäisestä neljästä koitoksesta kolme. Vierasjoukkue on voittanut ensimmäisestä yhdeksästä ottelustaan vain yhden. Miehistön tekemisessä on ollut varsinkin alakerran osalta paljon parannettavaa. Viimeksi nippu kärsi kotonaan selvän tappion Djurgårdenia vastaan. Alakerran vaikeuksien ohella ratkaisuvoimaa on löytynyt kapeassa määrin. Viime kauden jälkeen hyökkäyspelaaminen on kokenut suuria heikennyksiä, sillä parhaat maalintekijät vaihtoivat maisemaa. Tasoero isäntien hyväksi on tietysti kaikilla mittareilla vahva, eivätkä viime kaudella kotonaan kertaakaan hävinneet tasokkaat mustapaidat ole nytkään pettämässä. Vierailijoiden perustaso on ilman muuta sarjan heikoimpia, eikä varsinkaan Tukholman reissusta menestystä liene luvassa.

Östersunds – Örebro

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa Östersunds pelaa Örebroa vastaan. Isännät ovat pelanneet viimeiset kolme koitostaan ilman voittoja. Edellisellä kierroksella miehistö hävisi rumin lukemin Hammarbylle. Sitä edelsi vähämaalinen tasapeli BK Häckenin kanssa. Kotona kasassa on neljään ensimmäiseen kamppailuun kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Vierasjoukkueella on alla niukka voitto Sundsvallista ja tappio IFK Norrköpingiä vastaan. Materiaaliltaan punamustia on pidettävä kaksikosta parempana, mutta hyökkäyspelaamisen osalta olisi syytä löytää lisää ratkaisuvoimaa. Miehistö on tehnyt seitsemällä kierroksella aina korkeintaan maalin. Puolustuspelaaminen on toiminut kuitenkin muutamaa kierrosta lukuun ottamatta hyvin. Kesken viime kauden tehtiin valmennukseen muutoksia, mutta uusi valmentaja hoiti työnsä hyvin ja jatkaa tehtävässään myös tällä kaudella. Vierailijoiden edellinen kausi oli melkoista vuoristorataa, mutta sijoitus saatiin kuitenkin kymmenen joukkoon. Uusi kausi on käynnistynyt kieltämättä melko vastaavalla tavalla. Alakerrassa on ollut ajoittain merkittäviä haasteita. Kokoonpanoon on tullut useita muutoksia. Varsinkin keskikentän osalta materiaali on yhä melko kapea. Kyseessä on ennakkoon yksi vaikeimmin arvioitavista nipuista. Kotijoukkueella on siis alla useampia voitottomia otteluita, mutta esimerkiksi pistejako BK Häckenin kanssa oli hyvä juttu. Miehistön täydestä pistepotista lähdetään liikkeelle.

IFK Norrköping – Sundsvall

IFK Norrköping saa vastaansa Sundsvallin, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa. Kotijoukkueella on alla vieraissa napattu täysi pistepotti Örebrosta. Sitä edelsi kotona pieni pettymys IFK Göteborgia vastaan. Yhdeksään ensimmäiseen koitokseen voittoihin ei ole venytty kahta kertaa enempää, mutta alakerta on jättänyt itsestään monilla kerroilla hyvän kuvan. Esimerkiksi äskettäin pelattiin kotona vähämaalinen tasapeli Malmön kanssa. Ensimmäisinä viikkoina alakerran kanssa oli kyllä selvää haavoittuvaisuutta, mutta sen jälkeen tilanteeseen on tullut kehitystä. Kyseessä on muuten myös tulivoimainen nippu. Vierasjoukkue on voittanut yhdeksään ensimmäiseen kierrokseen niin ikään kaksi kertaa. Edellisellä kerralla miehistö hävisi niukasti Siriukselle. Sitä edelsi pettymys Örebroa vastaan. Nippu on pelannut vieraissa kaikkiaan viidesti ja saalistaen vielä ensimmäistä voittoaan. Omiin on mennyt kuitenkin viimeiseen viiteen kierrokseen neljästi enintään maali. Viime kaudella 18 maalia tehnyt Linus Hallenius jatkaa kokoonpanossa. Pekingillä varsinkin keskikenttää voidaan pitää jopa sarjan parhaana. Sead Haksabanovic on mainio uudehko hankinta. Talvikaudella haluttiin pelata runsaasti otteluita. Esimerkiksi selvä voitto Malmöstä oli jo ennen kauden alkua mainio juttu. Kokoonpano on pysynyt hyvin kasassa. Materiaaliltaan viime kauden kakkonen VitaBlå on tasokkaampi ja on kotonaan ehdoton ennakkosuosikki.

Molde – Viking

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä toisensa kohtaavat Molde ja Viking. Isäntien alkukausi on sujunut hyvin, sillä kasassa on yhdeksään ensimmäiseen koitokseen kuusi voittoa, tasapeli ja muutama tappio. Hyökkäyspelaaminen on ollut sarjan parhaimmistoa. Miehistö oli vielä äskettäin viiden kilpailullisen ottelun voittoputkessa, mutta se päättyi yllättävään tappioon Kristiansundille. Nippu johti koitosta puolen tunnin kohdalla kahdella maalilla, mutta kaveri tuli pienessä ajassa tasoihin ja ohi. Ottelua edelsi kotona täysi pistepotti Mjondalenista. Viime kaudella mestaruus menetettiin Rosenborgille, mutta jälleen tavoitteena on täysin sama asia. Materiaali on erittäin hyvä ja monipuolinen. Vierasjoukkue pelasi viimeksi vahvasti Stabaekia vastaan. Miehistö on saalistanut kahdeksaan kamppailuunsa neljä voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Alla on viimeiset neljä kilpailullista ottelua ilman tappioita. Edellisen koitoksen jälkeen pelattiin kaksi vähämaalista tasapeliä. Materiaaliltaan The dark blues on selvästi heikompi. Magnus Wolff Eikrem ja Ohi Omoijuanfo ovat tehneet kotijoukkueelle mieheen jo kuusi osumaa. Tasokkaampi, tulivoimainen ja jälleen mainion kotiedun omaava mestarisuosikki on kotonaan ansaitusti erittäin vahvoilla. Viime kaudella kotona menestystä tuli hienosti. Nytkään ennakkoon ei kaudella montaa vierailijoiden juhlaa ole tiedossa.

SJK Akatemia – KuFu 98

Jalkapallon miesten Kakkosessa SJK Akatemia isännöi KuFu 98:sta. Kotijoukkue on voittanut ensimmäisellä kolmella kierroksella Herculesin, PK-37:sen ja OLSin. Vierasjoukkueella on alla täysi pistepotti sekä RoPS 2:sesta että KajHasta. Molemmat miehistöt ovat saaneet heti ensimmäisillä kierroksilla hyviä onnistumisia. Kuopiolaiset pelaavat kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa vieraissa. Lisäksi viimeksi tullut runsasmaalinen voitto KajHasta oli myös vastustajan heikkoutta. Ottelu oli ohi ennen taukoa. Isännillä oli viimeksi OLSia vastaan jopa yllättävän suuria haasteita, mutta vajaan tunnin kohdalla tullut ainokainen riitti kuitenkin voittoon. Paikan päällä oli huono keli, jolla oli omat vaikutuksensa. Toinen jakso oli selvästi ensimmäistä parempaa tekemistä. Miehistö oli viime kaudella lohkonsa tulivoimaisin nippu. Joonas Lepistö on tehnyt nyt jo viisi osumaa. Perustasoltaan seinäjokelaiset ovat ilman muuta jopa selvästi edellä. Tietysti se myös riippuu siitä, paljonko apuja Veikkausliigasta on saatavilla. Kummatkin niput pääsevät koitokseen hyvällä fiiliksellä, mutta laadukkaammat ja kotonaan esiintyvät seinäjokelaiset nostetaan ansaituksi ennakkosuosikiksi. Viihdyttävä peli lienee hyvinkin edessä.

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu

Jätä vastaus