kasinosankarit

Kohteita 32750

Avoimet kohteet 1

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

Vetovihjeet ja otteluennakot jalkapalloon 25.1.

Perjantaina jalkapalloa pelataan muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Englannissa. Tässä ovat vakiovihjeet perjantaille, ja nämä vihjeet vakio 8:seen saa käyttää haluamallaan tyylillä.

NAC Breda – ADO Den Haag

Jalkapallon Hollannin Eredivisiessä toisensa kohtaavat NAC Breda ja ADO Den Haag. Isäntien kausi on ollut haastava, mutta pelivire on matkalla hieman parempaan suuntaan. Edelliseen viiteen kamppailuun alla on kaksi voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota. Viimeksi tauon jälkeen koettiin kuitenkin melko ansaittu tappio Willemille. Neljään viimeiseen kotitaistoon alla on kolme voittoa, joten kotietu on alkanut muun kehittyneen pelivireen ohella kohentumaan. Hyökkäyspelaamisen kanssa on edelleen selvästi parannettavaa, sillä maalinteossa on onnistuttu keskimäärin vähän yli kerran ottelua kohden. Alakerta ei ole ollut myöskään mikään vahvuus. Vierasjoukkueen tauolta paluu meni myös tappiollisessa merkeissä, kun Venlon isäntänä vastustaja onnistui maalinteossa neljästi. Ennen taukoa miehistön pelivire ei ollut muutenkaan kummoinen, sillä marraskuun 24. päivän jälkeen ainoa voitto on tullut Willemistä. Tasapeli Feyenoordia vastaan oli itseluottamukselle hyvä onnistuminen, mutta se tuli hieman pelitilanteiden vastaisesti. Viimeksi pelitilanteiden valossa pisteille pääseminen ei olisi ollut vääryys. Heilläkin alakerran kanssa on ollut kuitenkin usein hankaluuksia. Molemmilla miehistöillä on loukkaantumisia ja muutamia pelikieltoja. Materiaaleissa ei ole isoa eroavaisuutta. Isännät ovat kotikentällään pienen ennakkosuosikin roolissa.

Arsenal – Manchester United

Jalkapallon FA Cupissa Manchester United matkustaa Arsenalin vieraaksi. Kotijoukkue saalisti edellisessä kamppailussaan täyden pistepotin Chelsean kustannuksella, kun taas vierasjoukkueella alla on odotettu voitto Brightonista. Manchesterilaiset ovat pelanneet seitsemän edellistä kilpailullista taistoaan voittoisassa merkeissä. Uuden päävalmentajan alaisuudessa peliesitykset ovat alkaneet olemaan kokonaisvaltaisesti materiaalin edellyttämällä tasolla. Joulukuun puolen välin jälkeen vain kerran maalinteossa on onnistuttu vähemmän kuin kahdesti. Pelaajiston itseluottamus on varmuudella kunnossa. Tykkimiesten peliesitys oli viimeksi vahva, mutta isommassa kuvassa tekemisessä on ollut ailahtelua ja epätasaisuutta. Välillä varsinkin alakerta on ollut yllättävän hapuileva. Marraskuun jälkeen kotona on tullut kuitenkin pelkkiä voittoja lukuun ottamatta yhtä Englannin Liigacupin tappiota Tottenhamille. Molemmat niput käyttänevät ainakin pientä kierrättämistä, jonka ohella kummallakin ryhmällä on yhä hieman terveyshuolia. Potentiaalisesti jopa runsasmaalisuutta on luvassa. Ympäripyöreään otteluun juurikaan ennakkosuosikkia ei ole, mutta Red Devilsin vahva nousuvire ja tasaisemmat peliesitykset nostavat miehistön varteenotettavaksi peli-ideaksi.

Bristol – Bolton

Bristol isännöi lyhyen ajan sisään uudelleen Boltonia, kun pelit jatkuvat jalkapallon FA Cupissa. Kotijoukkue on ollut viimeiset viikot erinomaisessa pelivireessä, sillä alla on kaikki kilpailut mukaan lukien viisi voittoa putkeen. Viimeisin tappio missä tahansa taistossa on tullut marraskuussa Leedsin vieraana. Ryhmät kohtasivat aiemmin tässä kuussa, eikä tuolloin pelitilanteiden valossa paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä. Miehistön itseluottamus on korkealla, ja kun onnistumisia on tullut onnistumisten perään, varsinkin kotona kyseessä on vaikeasti horjutettava nippu. Etenkin puolustuspelaaminen on toiminut vahvasti. Vierasjoukkueen tilanne on pitkälti ihan toinen, sillä yhtä voittoa lukuun ottamatta onnistumisia tulee harvakseltaan. Sarjassa Rotherhamin kaataminen on ollut ainoa voitto sitten syyskuun lopun. Viimeksi odotettu tappio koettiin West Bromwichille. Alkuvuodesta varsinkin puolustuspelaaminen on ollut vaikeuksissa. Pahin esimerkki saatiin, kun Hullia vastaan omissa verkot soivat kuudesti. Maalinteon kanssa on ollut niin ikään vaikeaa. FA Cup on ainoa mahdollisuus saada edes pientä menestymistä, mutta toisaalta tärkein keskittyminen on sarjapaikan säilyttämisessä. Materiaaliltaan Wanderers on selvästi Cityä heikompi ryhmä. Robins pääsee otteluun paremmin valmistautuneena, sillä vierailijat pelasivat viimeksi maanantaina. Ei heidän terveystilanteensakaan ole ollut parhaimmillaan. Kamppailussa on yksi selvä ennakkosuosikki.

Hertha Berlin – Schalke

Jalkapallon Saksan Bundesliigassa Hertha Berlin pyrkii kaatamaan Schalken. Kotijoukkueen paluu tauolta sujui voittoisassa merkeissä, kun täysi pistepotti napattiin Nürnbergilta. Voitto tuli ansaitusti. Tauko ei tullut muuten huonoon saumaan, sillä ennen sitä pelattiin kolme kierrosta voitoitta, eikä puolustuspelaaminen ollut lainkaan terävimmillään. Vierasjoukkue nappasi edellisessä kamppailussaan voiton Wolfsburgista. Lisäksi juuri ennen taukoa voitettiin Stuttgart, mutta hieman pelitilanteiden vastaisesti. Berliiniläisten kotietu on ollut hyvä, sillä kahdeksaan kotiotteluun kasassa on neljä voittoa, kolme tasapeliä ja tappio. Vierailijat eivät ole voittaneet tien päällä kahta kertaa enempää ja tehden keskimäärin yhden maalin ottelua kohden. Toisaalta reissussa paluu voittojen pariin tapahtui juuri viimeksi. Molemmilla miehistöillä on poissaoloja. Gelsenkircheniläisten poissaolot lienevät hieman pahemmat. Heidän kautensa on sujunut ehdottomasti alakanttiin, eikä varsinkaan hyökkäyspelaaminen ole oikein missään vaiheessa päässyt tasolleen. Die Alte Damelta löytyy kaksi vähintään seitsemän maalin pelaajaa, kun taas vierailijoilla paras maalintekijä on tehnyt vain neljä osumaa. Pääkaupungin ylpeyttä voinee pitää kotonaan pikkusuosikkina.

Marseille – Lille

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa Marseille isännöi Lilleä. Isännät pääsivät viimeksi takaisin voittojen pariin, kun Caen saatiin kaadettua. Kotijoukkue on pelannut muuten alle oman tasonsa, sillä edellinen voitto on ainoa sitten marraskuun 25. päivän. Caeniakaan vastaan peliesitys ei ollut kummoinen. Vierasjoukkue nappasi edellisessä taistossaan voiton Amiensista ja Coupe de Francessa heikosta Setestä. Punapaidat ovat voittaneet kuudesta edellisestä kilpailullisesta pelistään jokaisen lukuun ottamatta yhtä tappiota Toulouselle. Sekin tuli pelitilanteiden vastaisesti. Turkoosivalkoiset ovat kärsineet varsinkin maalintekovaikeuksista, sillä miehistö on tehnyt viimeksi enemmän kuin maalin joulukuun alussa. Kokoonpanon huolet eivät tee tilanteesta helpompaa, mutta vierailijatkaan eivät liene liikenteessä poissaoloitta. Suuressa kuvassa ryhmillä on ollut lähes maalintekovoimaa lähes identtisesti, mutta puolustuspelaamisessaan Les Dogues on ollut edellä. Ryhmä on voittanut kaikki matkaottelunsa marraskuun lopun jälkeen. Les Phocéens ei ole voittanut kotonaan marraskuun 11. päivän jälkeen, mutta kyseessä on silti vahvan kotiedun omaava nippu. Siellä ainoa tappio sarjassa on tullut PSG:lle. Viimeksi vähämaalinen tasapeli Monacon kanssa oli pettymys. On matkalle mahtunut toki huonoa onneakin, ja esimerkiksi St. Etiennen vieraana vastustajan voittomaali syntyi loppuhetkillä. Näillä tiedoilla ottelusta on lupa odottaa tiukkaa ja tasaista. Vaikka kotijoukkue pääsee pelaamaan omien kannattajiensa edessä, heidän tekemisensä on ollut pitkään selvää alisuorittamista.

Antwerp – Standard

Jalkapallon Belgian Jupiler liigassa Standard matkustaa Antwerpin vieraaksi. Kotijoukkue palasi tauolta nappaamalla täyden pistepotin Waregemilta, kun taas vierasjoukkueella alla on odotettu voitto Kortrijkista. The Great Oldille tauko tuli melko hyvään saumaan, sillä puolustuspelaamisen kanssa alkoi olemaan hankaluuksia. Siitä esimerkki saatiin Club Brüggen vieraana, jolloin omissa verkot soivat viidesti. Kotona alla on kolmeen edelliseen taistoon yksi voitto, mutta kahdessa muussakin pelissä menestymiseen olisi ollut hyvä mahdollisuus. Vierailijoille tauko ei tullut niin hyvään saumaan, sillä ennen vuodenvaihdetta pelivire oli mainio. Toisaalta onneakin oli matkassa, sillä esimerkiksi Charleroin kaadossa vastustaja olisi voinut venyä pisteille. Ennen taukoa vieraissakin päästiin takaisin voittojen pariin, sillä sitä edelsi lokakuusta alkaen ajanjakso, jolloin voittoihin pystyttiin vain kerran. Molemmat miehistöt ovat pelanneet silti hyvän kauden, ja kumpikin nippu on omannut niin hyökkäyspelaamisen kuin alakerran hyvin samanlaisena kuin vastustajalla. Materiaaliltaan suurta tasoeroa ei ole, joskin isännillä on ollut pieniä terveysmurheita. Miehistöt kohtasivat viimeksi loppuvuodesta, jolloin silloiset vierailijat nappasivat parin maalin voiton, mutta pelitilanteiden valossa tasapeli olisi ollut oikeutettu. Tasainen ja tiukka koitos on odotettavissa.

Zaragoza – Oviedo

Jalkapallon Espanjan Segunda Divisionissa toisistaan mittaa ottavat Zaragoza ja Oviedo. Kotijoukkue pelasi edellisellä kierroksella runsasmaalisen tasapelin Rayo Majadahondaa vastaan, kun taas toiseksi viimeisimmässä taistossaan miehistö hävisi Malagalle. Vaikka alla on muutama pettymys, molemmissa peleissä isännät olivat hyvin mukana. Niitä edelsivät voitot Sporting Gijonista ja Exremadurasta. Vierasjoukkue on voittanut kolme viimeisintä otteluaan, ja edellisessä taistossaan nippu nappasi voiton Extremadurasta. Se tuli toisaalta hieman jopa pelitilanteiden vastaisesti. Puolustuspelaaminen on toiminut yhä hyvin, sillä omiin on mennyt enemmän kuin yksi maali kerran sitten joulukuun kahdeksannen päivän. Materiaaliltaan Los Mañosin kausi on ollut pettymys. Sijoitus on vain hieman putoamisviivan yläpuolella. Maalinteko on ollut monesti haastavaa. Pelaajistolla olisi aitoa osaamista parempiin suorituksiin. Tosin kuten jo todettu, esimerkiksi kahdella edellisellä kierroksella aineksia oli paljon parempaan. Tekeminen on siis menossa oikeaan suuntaan. Carbayones on voittanut kaksi viimeisintä matkaotteluaan siten, että maalinteossa on onnistuttu yhteensä viidesti, mutta sitä edelsi pitkä ajanjakso heikolla menestyksellä. Isännät ovat jääneet neljään viimeiseen kotiotteluunsa kolmesti maaleitta, mutta Malaga teki heille siellä pitkästä aikaa enemmän kuin yhden osuman. Lähtökohdiltaan luvassa on yksi kierroksen tasaisimmista koitoksista, eikä näillä tiedoilla lievääkään ennakkosuosikkia ole helppoa löytää.

Valenciennes – Lorient

Jalkapallon Ranskan Ligue 2:sessa vastakkain asettuvat Valenciennes ja Lorient. Isäntien pelivire on ollut pitkään jälleen heikko, sillä marraskuun 10. päivän jälkeen sarjassa ainoa voitto on tullut Sochauxista. Edellinen taisto päättyi vähämaaliseen tasapeliin Chateaurouxin kanssa, mutta vastustajalla oli hyvä mahdollisuus napata voitto. Puolustuspelaamisen kanssa on ollut alkuvuodesta vaikeuksia yhdessä kamppailussa, jolloin omiin meni neljä maalia. Vierasjoukkue hävisi viimeksi yllättäen GFC Ajacciolle, mutta pelitapahtumien valossa loppulukemat olisivat voineet olla toisenlaiset. Pelivire on ollut kuitenkin jo pidemmän aikaa heikko, sillä marraskuun jälkeen ainoa voitto on tullut Chateaurouxista. Materiaaliltaan Les Merlus omaa hyvät mahdollisuudet päästä pian takaisin voittojen pariin, sillä kyseessä on yksi ehdokkaista pelaamaan ensi kaudella pääsarjassa. Hyökkäyspelaamiseen olisi saatava kuitenkin maalintekovoimaa, sillä nykyisellään enemmän kuin yhden maalin tekeminen luonnistuu heikosti. Siihen on pystytty marraskuun jälkeen vain kerran. Etenkin tien päällä maalinteko on ollut vaikeaa. The Atheniansille on tehty kolmeen viimeiseen kotiotteluun maaleja vain yhdessä taistossa, mutta esimerkiksi Sochauxia vastaan voitotta jääminen ei olisi ollut iso vääryys. Kotona tappioita ei ole tullut kuitenkaan lokakuun alkupuoliskon jälkeen kuin Metzille. Miehistöjen suurin eroavaisuus on löytynyt puolustuspelaamisesta. Oranssimustien alakerta on ollut monta pykälää varmemmalla pohjalla. Heidän voitostaan lähdetään varovaisesti liikenteeseen.

Nancy – Auxerre

Jalkapallon Ranskan Ligue 2:sessa Nancy saa vastaansa Auxerren. Alisuorittaneella kotijoukkueella alla on sarjassa tappio Lensille ja Coupe de Francessa putoaminen Guingampille. Isäntien tilanne jatkuu vaikeana, sillä voittoihin on pystytty vasta kolmesti. Tätä menoa kyseessä on yhä yksi vahvimmista ehdokkaista pelaamaan ensi kaudella sarjaporrasta alempana. Varsinkin hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut tuskaa, sillä maalinteossa on onnistuttu vain 12 kertaa. Tilannetta ei ole auttanut se, että kotietukaan ei ole ollut juuri mistään kotoisin. Pelaajiston itseluottamus on huono. Loppuvuonna saatiin sentään yksittäisiä onnistumisia, mutta alkuvuosi käynnistettiin useiden tappioiden muodossa. Vierasjoukkue on pelannut kaksikosta selvästi paremman kauden, sillä varsinkin heidän alakertansa on toiminut vahvasti. Omiin on mennyt keskimäärin alle yksi maali ottelua kohden. Kyseessä on myös tulivoimainen nippu, josta osoituksena viimeiseen kolmeen kamppailuun jokaisella kerralla maalinteossa on onnistuttu vähintään kolmesti. Viimeksi kyytiä sai Orleans, eikä pelitilanteiden valossa paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä. Miehistön puolustuspelaamisesta kertoo hyvin se, että edellisen kerran omissa verkot ovat soineet marraskuun loppupuolella. Selvän ykköshyökkääjän löytyminen on edelleen saamatta, mutta muuten tilanne näyttää monella tavalla hyvältä. Kentän molemmissa päissä onnistumisia on tullut vahvasti, eikä lokakuun jälkeen tien päälläkään tappioita ole koettu kuin kertaalleen. Heillä on mainio tilaisuus jatkaa vahvaa tekemistään sarjajumboakin vastaan.

AC Ajaccio – Metz

Metz matkustaa AC Ajaccion vieraaksi. Kyseessä on jalkapallon Ranskan Ligue 2:sen ottelutarjontaa. Kotijoukkue pelasi edellisessä kamppailussaan maalittoman tasapelin Sochauxin kanssa. Se oli jälleen yksi tappioton taisto, sillä marraskuun 17. päivän jälkeen vähintään tasapeliin on venytty aina lukuun ottamatta tappiota Brestille. Neljään viimeiseen kilpailulliseen otteluun kerran maalinteossa on onnistuttu vähemmän kuin kahdesti. Onnea on tosin ollut matkassa, sillä esimerkiksi Lensin kaadossa vastustaja oli ehdottomasti parempi osapuoli. Vierasjoukkue löytyy edelleen sarjataulukon kärkipaikalta, ja viimeksi miehistö nappasi Coupe de Francessa jatkopaikan maan pääsarjan Monacosta. Kymmeneen viimeiseen kilpailulliseen kamppailuun alla on kahdeksan voittoa. Pelaajiston itseluottamus on edelleen korkealla. Materiaaliltaan Les Grenats on vahva ehdokas pelaamaan pian pääsarjassa, ja myös korsikalaisiin nähden tasoeroa on olemassa. Isännät eivät ole hävinneet kuitenkaan kotonaan elokuun jälkeen kuin kertaalleen. Viininpunapaidoilla on hieman vähemmän valmistautumisaikaa, mutta toisaalta Monacon kaataminen ja kolmen maalin tekeminen oli kaikilla tavoilla mainio onnistuminen. The Bearilla on kotonaan aidosti hyvä mahdollisuus laittaa vierailijat tiukoille, mutta heiltä löytyy isossa kuvassa parempi hyökkäyspelaaminen, laadukkaampi alakerta ja sarjan menestyksekkäin reissupelaaminen. Heillä on myös käytössään jo peräti 15 maalia tehnyt pelaaja.

Red Star – Chateauroux

Jalkapallon Ranskan Ligue 2:sen kamppailussa toisistaan mittaa ottavat Red Star ja Chateauroux. Isännät hävisivät edellisessä ottelussaan Le Havrelle, mutta sitä edeltänyt taisto Lensiä vastaan sujui voittoisassa merkeissä. Miehistön tilanne on edelleen vaikea, sillä sarjataulukossa sijoitus on putoamisviivan alapuolella. Niin hyökkäyspelaaminen kuin alakerta ovat jättäneet paljon toivomisen varaa. Maalinteossa on onnistuttu keskimäärin alle kerran ottelua kohden. Viimeksi pisteeseen venyminen ei olisi ollut tosin suuri vääryys. Vierasjoukkue pelasi viimeksi vähämaalisen tasapelin Valenciennesin kanssa, eikä nippu ole pystynyt nappaamaan yhtään voittoa moneen viikkoon. Tarkemmin sanottuna viimeisin voitto on tullut Coupe de Francessa joulukuun kahdeksantena päivänä. Tuolloin vastustajana oli selvästi heikompi ryhmä. Viimeksi voittoon oli kuitenkin hyvä mahdollisuus. Sarjassa viimeisin voitto on napattu marraskuussa. Pelaajiston itseluottamus ei ole odotetusti kummoinen. Varsinkin maalinteon kanssa on ollut ongelmallista. Toisaalta puolustuspelaaminenkin on ollut ajoittain vaikeuksissa. Heidän alakertansa on ollut isossa kuvassa kaksikosta kuitenkin parempi. Ratkaisua tuskin tulee maalia suuremmalla erolla, sillä kummallakin nipulla hyökkäyspelaaminen on ollut niin vaisua. Toisaalta vihreävalkoisille on tehty kolmeen viimeiseen kilpailulliseen kotiotteluun yhteensä yksi maali. Yksi kierroksen tasaisimmista illoista lienee luvassa.

Grenoble – GFC Ajaccio

Jalkapallon Ranskan Ligue 2:sessa GFC Ajaccio matkustaa Grenoblen vieraaksi. Kotijoukkue pelasi edellisessä kamppailussaan vähämaalisen tasapelin Niortin kanssa, kun taas vierasjoukkueella alla on yllättävä voitto Lorientista. Se tuli pelitilanteiden vastaisesti. Suuremmassa kuvassa sinipaidoilta on löytynyt enemmän maalintekovoimaa ja varsinkin laadukkaampaa puolustuspelaamista. Maalinteon kanssa on alkanut olemaan kuitenkin hankaluuksia, mutta alakerta on toiminut yhä vahvasti. Poikkeuksena oli ennen joulua pelattu taisto Auxerrea vastaan. Heidän paras maalintekijänsä sai viimeksi tauon jälkeen onnistumisia. Kotona voittoihin ei ole pystytty viimeiseen reiluun kahteen kuukauteen, mutta sielläkin heille on tehty järjestäen pieniä maalimääriä. Omiin ei ole mennyt maalia enempää syyskuun jälkeen kuin kerran. Vaikka sarjataulukossa sijoitus on kahdeksantena, yhdellä voitolla sijoitusta voidaan nostaa aivan kärjen alapuolelle. Äskettäin Coupe de Francessa maan pääsarjassa hyvässä iskussa oleva Strasbourg pidettiin maaleitta jatkoajalle asti. Päivän lepoetu on korsikalaisilla. Vaikka vierailijoiden viimeisin taisto päättyi yllättävään onnistumiseen, toiseksi edellisellä kierroksella omissa verkot soivat neljästi. Materiaaliltaan GF38 on Le Bistrotia laadukkaampi kokonaisuus ja kotonaan ansaitusti ennakkosuosikki.

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu