kasinosankarit

Kohteita 32065

Avoimet kohteet 23

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

Vetovihjeet ja otteluennakot jalkapalloon 5.12.

Keskiviikkona jalkapalloa pelataan Englannissa ja Skotlannissa. Tässä ovat vakiovihjeet keskiviikolle, ja nämä vihjeet vakio 6:seen voi käyttää haluamallaan tyylillä.

Manchester United – Arsenal

Jalkapallon Englannin Valioliigan huippuottelussa yhteen iskevät Manchester United ja Arsenal. Isännät pelasivat viikonloppuna tasapelin Southamptonin vieraana, joten kotijoukkueen alisuorittaminen jatkui jälleen aiemmin nähdyllä tavalla. Miehistö pelasi sarjassa edellisen kotiottelunsa Crystal Palacea vastaan, mutta tuolloinkaan täyttä pistepottia ei irronnut. Sentään Mestarien liigassa jatkopaikka on tulossa. Manchesterilaisten materiaalilla ja osaamisella pitäisi saada aikaan aivan toisenlaista menestymistä, mutta esimerkiksi Southamptoniakin vastaan puolustuspelaamisen kanssa oli yllättävän suuria ongelmia. Loukkaantumisten kanssa on myös hankaluuksia. Tykkimiehet ovat sen sijaan pääsemässä takaisin vahvaan pelivireeseen, sillä alla on kolmeen edelliseen kilpailulliseen otteluun kolme voittoa. Viimeksi lontoolaiset kaatoivat kotonaan paikallisvastustaja Tottenhamin onnistuen maalinteossa peräti neljästi. Granix Xhakan pelikieltoa lukuun ottamatta uusia poissaolijoita ei pitäisi olla. Pelaajiston itseluottamus on palautumassa hyväksi, ja Unai Emeryn alaisuudessa tekeminen on ollut monella osa-alueella aiempaa kokonaisvaltaisempaa. Gunnersilla on vieraissakin mainio tilaisuus jatkaa The Red Devilsin vaikeuksia.

Burnley – Liverpool

Jalkapallon Englannin Valioliigassa Liverpool matkustaa Burnleyn vieraaksi. Kotijoukkue hävisi edellisessä kamppailussaan Crystal Palacea vastaan, eikä menestymistä ole tullut moneen viikkoon juuri edes tasapelien muodossa. Clarets on voittanut edellisen kerran syyskuun lopulla. Pelaajiston itseluottamus on onneton, eikä kovin rajallisesta materiaalista saada muutenkaan irti oikein mitään. Puolustuspelaaminen on ollut monesti tuuliajolla, mutta ei hyökkäyspelaamisessakaan ratkaisuvoimaa ole. Vierasjoukkuetta vastaan yksi uusi tappio on jälleen lähellä, sillä punapaidat lähtevät otteluun odotetusti suurena ennakkosuosikkina. Tasoero miehistöjen välillä on valtava, ja vierailijat ovat pääsemässä takaisin hyvään pelivireeseen. Alla on kaikki kilpailut mukaan lukien kolme voittoa neljästä viimeisestä taistosta. Puolustuspelaaminen on ollut sarjan parhaimmistoa, sillä omiin on mennyt vasta viisi maalia. Viikonloppuna kaadettiin dramaattisesti Everton. The Redsillä on ottelun alla pieniä terveyshuolia, mutta melkeinpä jokaisella osa-alueella etu on heidän puolellaan. Olisi yksi kierroksen isoimmista yllätyksistä, mikäli lancachirelaiset voisivat välttää tappion.

Tottenham – Southampton

Tottenham isännöi Southamptonia, kun kamppailut jatkuvat jalkapallon Englannin Valioliigassa. Spurs on saalistanut viidestä edellisestä kilpailullisesta ottelustaan neljä voittoa, vaikka viimeksi Lontoon paikallistaistossa Arsenalia vastaan ei tullutkaan onnistumista. Valkopaitojen edellisten viikkojen otteluohjelma on ollut kaikkea muuta kuin helppo, sillä vastassa ovat olleet myös Chelsea ja Mestarien liigassa Inter. Edellistä kierrosta lukuun ottamatta miehistön puolustuspelaaminen on ollut erinomaista. Vierasjoukkueen tilanteesta ei voi sanoa samaa, sillä alla on edelleen yksi voitto, eikä materiaalista saada nykyisellään oikein mitään irti. Viikonloppuna tasattiin sentään pisteet Manchester Unitedin kanssa, mutta suurseura esiintyi taas alle tasonsa. Raitapaidat ovat kärsineet monesti suurista puolustuspelaamisen vaikeuksista, mutta toisaalta ei kentän toisessakaan päässä ratkaisuvoimaa ole kuin hetkittäin. Vierailijoilla lienee myös loukkaantumisia, sillä ainakin muutaman tärkeän pelaajan pelikunto on arvoitus. Kyseessä on yksi sarjan heikoiten valmennetuista miehistöistä. Tilanteeseen on kuitenkin lähdetty hakemaan muutosta, sillä Mark Hughes ei ole enää seuran päävalmentajana. Kotijoukkue ottaa pelitapahtumien hallinnan itselleen ja on ansaitusti valtava ennakkosuosikki. Heilläkin on edelleen poissaoloja, mutta materiaali on toisella tasolla kuin häntäpään nipulla, ja muillakin osa-alueilla pohjoislontoolaiset ovat vahvasti edellä.

Wolverhampton – Chelsea

Jalkapallon Englannin Valioliigassa yhteen iskevät huonossa iskussa oleva Wolverhampton ja Chelsea. Kotijoukkue on ollut pitkään heikossa pelivireessä, sillä alla ei ole viidestä edellisestä kamppailusta yhtään voittoa. Viimeksi oranssimustat hävisivät Cardiffia vastaan. Sitä edelsi erittäin yllättävä kotitappio Huddersfieldiä vastaan. Materiaaliltaan sarjanousija omaa hyvät mahdollisuudet taistella jopa sijoituksista kymmenen parhaan tuntumassa, mutta nykyisellään tilanne on monella tavalla haastava. Hyökkäyspelaaminen tuottaa tuskaa. Vierasjoukkue voitti viikonloppuna odotetusti Fulhamin, joten sarjassa päästiin nopeasti takaisin voittojen pariin. Vieraissa alla on heikko peliesitys Tottenhamia vastaan. Puolustuspelaaminen on ollut Tottenham-taistoa lukuun ottamatta mainiota. Tällaisissa kamppailuissa pistemenetyksiin ei olisi varaa, mikäli sarjataulukon kärkipaikasta halutaan yhä taistella. Sinipaidat ovat voittaneet viidestä viimeisestä kilpailullisesta matkaottelustaan neljä, eikä nyt suurempaa muutosta ole odotettavissa. Tasoero miehistöjen välillä on suuri, ja lisäksi Susilla on myös poissaoloja. Kotiyleisön suosikit saavat toki pientä lepoetua, mutta muut tekijät eivät ole puoltamassa isäntien yllättävää menestymistä.

Everton – Newcastle

Jalkapallon Englannin Valioliigassa vastakkain asettuvat Everton ja Newcastle. Isännät hävisivät viikonloppuna dramaattisesti Liverpoolille. Kamppailun ainoa maali syntyi lisäajalla. Sinipaidat ovat olleet muuten hyvässä pelivireessä, sillä edellisessä kotikamppailussa kaadettiin Cardiff, kun taas toiseksi edellisessä matkaottelussa pelattiin maaliton tasapeli Chelsean kanssa. Toffeesin vahvuutena on ollut puolustuspelaaminen, sillä alakerta on ollut lähes järjestäen hyvässä iskussa. Siitä osoituksena Liverpool ja Chelsea pidettiin yhteensä yhdessä maalissa. Kyse on myös mainiosta kotijoukkueesta, sillä seitsemään kotiotteluun matkaan on tarttunut viisi voittoa, tasapeli ja tappio. Nyt vastaan asettuva vierasjoukkue oli vielä äsken kolmen ottelun voittoputkessa, mutta se katkesi viikonloppuna hieman yllättäen selvään tappioon West Hamille. Harakoiden suurin ongelma on ollut maalinteko, sillä siinä ollaan onnistuttu 11 kertaa. Suunta on menossa kuitenkin kohti parempaa, ja voitostaan huolimatta West Ham ei ollut niin hyvä mitä loppulukemat kertoivat. Mustavalkoisilla on edelleen poissaoloja ainakin puolustuksesta ja keskikentältä. Vierailijoilla on päivän lepoetu, mutta pelivireen kohenemisesta huolimatta materiaaliltaan laadukkaammat liverpoolilaiset lähtevät otteluun ehdottomana ennakkosuosikkina. Magpiesin puolustustyöskentely on ollut kuitenkin hyvää edellistä kierrosta lukuun ottamatta, joten montaa maalia kamppailussa tuskin tulee.

Fulham – Leicester

Jalkapallon Englannin Valioliigan ottelutarjontaa, toisistaan mittaa ottavat Fulham ja Leicester. Mökkiläiset voittivat toiseksi edellisellä kierroksella Southamptonin, mutta muuten sarjanousija on ollut suurissa vaikeuksissa. Viimeksi miehistö koki odotetun tappion Chelsealle. Materiaaliltaan valkopaidat eivät ole niin heikkoja mitä sarjataulukko antaa ymmärtää, mutta nykyisellään materiaalista ei saada oikein irti mitään. Southamptonia vastaan hyökkäyspelaaminen oli toimivaa, mutta isommassa kuvassa maalinteko tuottaa tuskaa. Räikeimmät puolustuspelaamisen virheet on saatu poistettua. Kolmeen edelliseen kotiotteluun on mennyt omiin silti yhteensä kymmenen maalia. Otteluohjelma ei ole ollut edellisten viikkojen aikana helppo. Sinipaidat ovat olleet sen sijaan selvästi paremmassa pelivireessä, josta hyvä esimerkki saatiin viimeksi voittoisassa kamppailussa Watfordia vastaan. Sitä edelsi Englannin Liigacupin voitto Southamptonista. Kettujen puolustuspelaaminen on toiminut hienosti, mutta myös vierailijoiden olisi löydettävä lisää maalintekovoimaa. Kummallakin miehistöllä on hieman loukkaantumisongelmia, ja varsinkin vierasjoukkueen terveystilanne kannattaa vielä tarkistaa uudelleen. Materiaaliltaan The Foxes on kaksikosta laadukkaampi osapuoli ja vieraissakin lievä ennakkosuosikki. Heillä on puolellaan myös pientä lepoetua.

Rangers – Aberdeen

Jalkapallon Skotlannin Valioliigassa vastakkain asettuvat Rangers ja Aberdeen. Isännät ovat pelanneet erinomaisen alkukauden ja tekemässä muutenkin pysyvää paluuta sarjan parhaimmistoon. Miehistö on onnistunut maalinteossa jopa Celticiäkin paremmin. Edellisten viikkojen aikana suurin murskavoitto nähtiin, kun Motherwell kaatui peräti maalein 7-1. Pelaajiston itseluottamus on korkealla ja materiaalista saadaan tehoja irti kiitettävästi. Viikonloppuna täysi pistepotti napattiin ansaitusti Hertsista. Vierasjoukkuekin on ollut hyvässä pelivireessä, vaikka alla on cupissa tullut niukka tappio Celticille ja sarjassa tullut tappio Motherwellille. Sarjassa neljään edelliseen kamppailuun alla on kolme voittoa. Isommassa kuvassa vieraissa pelaaminen tuottaa vaikeuksia, eikä siellä säännöllisen maalintekouhan saaminen tunnu useasti luonnistuvan. The Redsin hyökkäyspelaaminen on ollut koko alkukautta katsoessa huomattavasti sinipaitoja vaisumpaa. Molemmilla miehistöillä on yhä pieniä terveysongelmia. Varsinkin nykyisellään The Light Blues on monella osa-alueella vierailijoita edellä ja kotonaan vahva voittajaehdokas.

Motherwell – Celtic

Jalkapallon Skotlannin Valioliigassa Motherwell pyrkii yllättämään Celticin. Kotijoukkue on saalistanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme voittoa, joten heikon alkukauden parhaat onnistumiset ovat tulleet edellisten viikkojen aikana. Viimeksi isännät hävisivät kuitenkin ansaitusti Livingstonille luoden lähes olemattomasti maalintekouhkaa. Kahdesta edellisestä kotiottelusta alla on kaksi voittoa, mutta suuremmassa kuvassa kyseessä ei ole kummoinen kotijoukkue. Vierasjoukkue on ollut jälleen mainiossa pelivireessä, sillä alla on jälleen pitkältä ajalta pelkkiä voittoja lukuun ottamatta yhtä tasapeliä Livingstonin kanssa. Miehistö on kaudesta toiseen sarjan suurimpia mestariehdokkaita, eikä tälläkään kaudella tilanne ole muuttunut. Tasoero ryhmien välillä on suuri, vaikka keltapunaiset ovatkin alkaneet saamaan menestymistä. Glasgowlaisille on tehty lokakuun 25. päivän jälkeen kaikki kilpailut mukaan lukien yksi maali. Varsinkin Skotlannin rajojen sisäpuolella heitä vastaan yhdenkin maalin tekeminen tuottaa lähes jokaiselle seuralle tuskaa. Muutamasta loukkaantumisestakin huolimatta jättiläinen lähtee iltaan suurena ennakkosuosikkina.

St.Johnstone – Hearts

Jalkapallon Skotlannin Valioliigaa, St.Johnstone saa vastaansa Heartsin. Kotijoukkue on saalistanut viidestä edellisestä ottelustaan neljä voittoa, kun taas vierasjoukkue ei ole samassa ajassa pystynyt nappaamaan yhtään voittoa. Heidän otteluohjelmansa on ollut kuitenkin kaksikosta vaikeampi, sillä edellisten viikkojen aikana vastassa ovat olleet Celtic ja Rangers. Sinipaitojen vahvuutena on ollut puolustuspelaaminen, sillä se on ollut varsinkin viimeisten viikkojen aikana erinomaista. Punavalkoisten alakerrassa on ollut suurempia ongelmia, joskin viimeksi miehistö taisteli mainiosti Rangersia vastaan. Tuolloin tappio oli toki ansaittu, mutta taisto säilyi loppuun saakka maalin pelinä. Hyökkäyspelaamista olisi kuitenkin parannettava, sillä nykyisellään tehottomuutta on vahvasti esillä. Syyskuuhun saakka heidän vieraspelaamisensa tuotti monta onnistumista, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Tässä taisteluparissa kotietu on ollut suuressa roolissa. Kotiyleisön suosikeilla on kaksikosta enemmän lepoaikaa, mutta toisaalta heikompi pelituntuma. Materiaaliltaan ryhmät ovat lähellä toisiaan. Kotonaan The Saintsia voinee pitää pienenä ennakkosuosikkina.

Hibernian – St. Mirren

Jalkapallon Skotlannin Valioliigassa vastakkain asettuvat Hibernian ja St. Mirren. Kotijoukkue ei ole saalistanut viidestä edellisestä kamppailustaan yhtään voittoa, mutta vierasjoukkueella ei ole mennyt juurikaan sitä paremmin. Hibees on saanut puolustuspelaamisensa pääasiassa hyvään kuntoon, mutta maalinteko tuottaa tuskaa. Viimeksi toisaalta alakertakaan ei ollut kunnossa, kun omiin meni kolme osumaa. Loppulukemat olivat kuitenkin pelitilanteiden valossa rajut. Potentiaalia ja aitoa osaamista olisi selvästi parempiin suorituksiin. Heillä ratkaisuvoimaa on löytynyt kuitenkin selvästi vierailijoita enemmän, sillä mustavalkoiset ovat onnistuneet maalinteossa vasta yhdeksään otteeseen. Se on sarjan heikoin lukema. Materiaaliltaan The Buddies on kaksikosta huomattavasti heikompi osapuoli. Ainoana tavoitteena on sarjapaikan säilyttäminen, mutta nykyisellään kyseessä on yksi todennäköisimmistä putoajasuosikeista. Voittoihin on pystytty vasta kahdesti. Viimeksi peliesitys oli kuitenkin lupauksia herättävä. Molemmilla miehistöillä on hieman loukkaantumishuolia, ja varsinkin sarjanousijan terveystilanne kannattaa vielä tarkistaa. Vaikka vihreäpaitojen pelivire on ollut heikko, monet tekijät puoltavat kuitenkin heidän menestymistään. Kotona näyttöhalut ja tahtotila palata takaisin voittojen pariin lienee ainakin korkealla.

Dundee – Hamilton

Dundee saa vieraakseen Hamiltonin, kun taistot jatkuvat jalkapallon Skotlannin Valioliigassa. Kotijoukkue pelasi viimeksi runsasmaalisen tasapelin Hiberniania vastaan, kun taas vierasjoukkueella on alla täysi pistepotti St. Mirrenin kustannuksella. The Dee ei ole voittanut syyskuun jälkeen kertaakaan, joten pelaajiston itseluottamus ei ole varmasti korkealla. Maalinteossa ollaan onnistuttu ainoastaan kahdeksaan otteeseen, mutta vähintään yhtä suuri ongelma on ollut puolustuspelaaminen. Heidän alakertansa on ollut onnettoman heikko. Suunta lienee menossa kohti parempaa, mutta puolustustyöskentely on silti virheherkkää ja epätasaista. The Acciesilla on ollut yhtä lailla ajoittain suuriakin puolustuspelaamisen vaikeuksia. Kolmeen edelliseen kierrokseen kahdesti heille on tehty vähintään kolme osumaa. St.Mirreniä vastaan peliesitys oli aivan kelvollinen, mutta vastustajallakin olisi ollut pelitilanteiden valossa hyvä mahdollisuus saada pisteitä. Kotiyleisön suosikit ovat pelanneet edellisen kerran 24. marraskuuta, joten heillä on kaksikosta enemmän lepoetua, mutta myös heikompi pelituntuma. Vierailijat pelasivat viimeksi joulukuun ensimmäisenä päivänä. Molemmilla miehistöillä on edelleen pieniä poissaolomurheita. Nippujen välillä ei ole isoa tasoeroa, joten näillä tiedoilla luvassa on yksi kierroksen vaikeimmin ennustettavista otteluista. Kotietu on The Dark Bluesilla, mutta heidän kotietunsa on ollut surkea. Ehkä punavalkoiset on syytä ottaa vieraissakin tarkempaan harkintaan, sillä heillä on voitettuna edes hetkellistä menestymistä.

Kilmarnock – Livingston

Jalkapallon Skotlannin Valioliigaa, yhteen iskevät Kilmarnock ja Livingston. Isännät ovat saalistaneet viidestä edellisestä ottelustaan muutaman voiton, kun taas vierasjoukkue on samassa ajassa onnistunut voittamaan kertaalleen. Kotijoukkueen loppuvuoden paras onnistuminen oli vähämaalinen tasapeli Rangersin kanssa. Viimeksi miehistö nappasi selvän voiton Hibernianin kustannuksella, mutta pelitilanteiden valossa loppulukemat olivat melko rajut. Kolmeen edelliseen kierrokseen vastustajat eivät ole tehneet heille maaliakaan. The Lions on neljään edelliseen kierrokseen kolmesti jäänyt maaleitta, mutta viimeksi sentään maalinteossa onnistuttiin kahdesti Motherwelliä vastaan. Täysi pistepotti oli aivan ansaittu. Reissussa ainokainen voitto on tullut useampi kuukausi takaperin. Alakerta on toiminut pääasiassa hyvin, mutta maalintekoon pitäisi siis saada lisää tehoja. Heillä paras maalintekijä on tehnyt vasta kolme maalia, kun taas Killiellä on kaksi vähintään viiden maalin pelaajaa. Tasainen ja vähämaalinen ottelu on odotettavissa, mutta materiaaliltaan pykälän tasokkaammat sinivalkoiset ovat ansaitusti voittajasuosikkina.

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu

Jätä vastaus