kasinosankarit

Kohteita 32860

Avoimet kohteet 0

Ajankohtaista

Kaupallinen sisältö | 18 + | Säännöt & ehdot voimassa

Vetovihjeet ja otteluennakot jalkapalloon 9.4.

Loppuviikosta jalkapalloa on tiedossa Valko-Venäjällä ja Nicaraguassa. Tässä ovat vakiovihjeet torstaille, ja nämä vihjeet vakio 3:selle saa käyttää itselle sopivalla tavalla.

Las Sabanas – Art Jalapa

Jalkapallon Nicaraguan liigassa Las Sabanas pelaa Art Jalapaa vastaan. Kotijoukkue on pelannut huhtikuun aikana kahdella kierroksella, joista on tullut niukka voitto Real Madrizia vastaan ja vähämaalinen tasapeli Ocotalia vastaan. Isäntien kausi on ollut kokonaisuutena vaikea, sillä menestystä on tullut heikosti, mutta miehistön suunta on ollut kohti parempaa. Kahdella edellisellä kierroksella on saatu hyviä onnistumisia. Toiseksi edellisellä kierroksella tullut voitto oli pitkästä aikaa kolmen pisteen suoritus, sillä ensimmäinen vastaava oli tullut toisella kierroksella. Ratkaisuvoimaa on edelleen hyvin vähän, sillä maalinteossa on onnistuttu vain 10 kertaa. Omiin on mennyt viiteen edelliseen kamppailuun aina enintään maali. Alakerta ei ole ollut muuten voittavalla tasolla. Lähiaikoina tulleet muutamat onnistumiset ovat tehneet valmiiksi heikolle itseluottamukselle varmasti hyvää. Vierasjoukkue on pelannut lähiaikoina voitollisesti maalilla Ocotalista ja niukasti ilman pisteitä Chinandegaa vastaan. Viimeksi vastustajan voitto oli jopa merkittävä yllätys ja siinä ainokainen tehtiin lähes heti taiston alussa. Sarjassa ollaan viidentenä. Taidoiltaan keltavihreät ovat sen verran edellä, että kakkoselle tulee päälle 40 prosenttia. Sinivalkoisia on rastittu yli 50 pinnaa. Sarjajumbolle on tullut ilonaiheita, mutta vieraita on vaikea olla pelaamatta. Risti tulee silti rinnalle.

Managua – Ocotal

Jalkapallon Nicaraguan liigassa yhteen iskevät Managua ja Ocotal. Isännät ovat pelanneet mainion kauden ja löytyvät yhä sarjataulukon parhaalta sijoitukselta. Kotijoukkue on saanut viidellä edellisellä kierroksella kolme voittoa ja kaksi tasapeliä. Miehistö on pelannut huhtikuun aikana vähämaalisen tasapelin Real Estelin kanssa ja maalittoman Real Madrizin kanssa. Ryhmä on voittanut viimeksi maaliskuun lopussa Diriangenin. Edellisellä kierroksella jääminen ilman voittoa oli yllätys, mutta sinikeltaisten kausi on ollut siis muuten mainio. Vierasjoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella niukasti tappiollisesti Art Jalapalle ja vähämaalisen pistejaon Las Sabanasia vastaan. Miehistö on voittanut viimeksi 19. maaliskuuta, kun koko pistepotti tuli Chinandegasta. Viiteen viimeiseen kamppailuun pisteitä on tullut vain yhdestä pistejaosta. Ratkaisuvoiman kanssa on ollut merkittäviä haasteita, mutta myöskään alakerta ei ole ollut voittavalla tasolla. Lähiaikoina monessa ottelussa omiin on mennyt enemmän kuin maali ja alakerta on ollut epävarma. Maalinteossa on onnistuttu vain yhdeksän kertaa. Kasassa on yhä vain pari voittoa. Edellisellä kierroksella voitottomuus oli yllätys, vaikka illassa oli iso työ päästä edes kiinni pistejakoon. Tien päällä on tullut kuudesta ottelusta viisi tappiota ja yksi pistejako. Selvästi parempi La Maquinaria Azul on kotonaan päälle 70 prosentin voittajasuosikki. Ykkönen on pelattu käytännössä oikein, joten siitä poimitaan aivan sopiva varma.

Diriangen – Chinandega

Diriangen ja Chinandega pelaavat vastakkain, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Nicaraguan liigassa. Kotijoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella koko pistepotin arvoisesti Walter Ferrettiä vastaan ja tappiollisesti kolmella maalilla Juventukselle. Isännät saivat olla edellisellä kierroksella lieviä ennakkosuosikkeja, mutta toinen puoliaika lähti nopeasti väärille raiteille. Vastustaja teki toisella jaksolla yhteensä kolme osumaa. Toiseksi edellisellä kierroksella ottelu alkoi kurjasti, mutta siitä toivuttiin vielä ennen taukoa. Toisella jaksolla tuli useampi punainen kortti. Voitolla olisi paikka päästä jopa tasoihin kärjessä olevan Managuan kanssa. Kotona menestystä on ehtinyt tulla viidestä voitosta ja tasapelistä. Ainoa tappio on tullut siellä alussa Las Sabanasille. Kotona alakerta on toiminut mainiosti. Kotona omiin on mennyt alun jälkeen yhteensä maali. Vierasjoukkue on saanut lähiaikoina koko pistepotit Juventusta ja Art Jalapaa vastaan. Viimeksi lähes ottelun alussa tullut maali riitti koko pistepottiin. Voitto oli varmasti yllätys, mutta ottelua oli edeltänyt hieno voitto ja neljä osumaa Juventusta vastaan. Walter Ferrettiä vastaan omiin oli mennyt seitsemän maalia, joten sen jälkeen on saatu myös itseluottamukselle tärkeitä onnistumisia. Sijoitus on juuri nyt kuudentena, joten pisteiden tarve on merkittävä. Caciques voittaa noin 70 prosentilla. Ottelu on rastittu päin mäntyä, sillä mustavalkoisille on tullut peliä noin 45 pinnaa. Ykkönen on hieno piikki.

Real Esteli – Juventus

Jalkapallon Nicaraguan liigassa Real Esteli pelaa Juventusta vastaan. Kotijoukkue on saanut viidellä edellisellä kierroksella kolme voittoa, tasapelin ja tappion. Isännät ovat esiintyneet kahdella edellisellä kierroksella vähämaalisen pistejaon merkeissä Managuaa vastaan ja niukasti tappiollisesti Walter Ferrettiä vastaan. Edellisellä kierroksella tullut tappio oli yllätys, mutta miehistön kausi on mennyt kokonaisuutena hienosti. Punavalkoiset taistelevat sijoituksista aivan kärjen tuntumassa. Kotona menestystä on tullut viidestä voitosta ja tasapelistä. El Tren del Nortella alakerta on ollut sarjan parhaasta päästä, sillä omiin on mennyt vain yhdeksän osumaa. Lähiaikoina ratkaisuvoiman kanssa on ollut haasteita, mutta pisteitä on tullut silti hyvässä tahdissa. Vierasjoukkue on saanut viidellä edellisellä kierroksella kaksi voittoa ja kolme tappiota. Miehistö on pelannut lähiaikoina tappiollisesti neljällä maalilla Chinandegalle ja koko pistepotin arvoisesti Diriangenia vastaan. Viimeksi maalinteossa onnistuttiin itse kolme kertaa. Toiseksi edellisellä kierroksella omiin meni neljä osumaa. Otteissa on ajoittain hyvinkin merkittävää ailahtelua. Tien päällä on ollut vaikeaa. Reissussa pisteitä on tullut vain kahdesta tasapelistä. Taistelua käydään sijoista kuuden paikkeilla. Tasoeroa on sen verran, että ykkönen tulee noin 65 prosentilla. Oikein pelattu ykkönen on piikki.

Walter Ferretti – Real Madriz

Jalkapallon Nicaraguan liigassa vastakkain asettuvat Walter Ferretti ja Real Madriz. Isännät nappasivat edellisellä kierroksella hienon voiton Real Esteliä vastaan. Toiseksi edellisellä kierroksella oli tullut niukka tappio Diriangenille, mutta viimeksi saatu voitto oli itseluottamukselle hieno onnistuminen. Kamppailussa ainokainen tehtiin noin kymppi ennen puoliaikaa. Ottelussa oltiin ehdottomia altavastaajia. Kotona oltiin tehty hieman aiemmin seitsemän maalia Chinandegalle. Kotona menestystä on tullut neljästä voitosta ja yhdestä tasapelistä. Haarukassa on sijoitukset lähes heti kärjen alla. Viidellä edellisellä kierroksella on tullut voiton ja tappion ohella myös yksi toinen voitto ja kaksi tappiota. Fernando Villalpando Dominguez on tehnyt yhdeksän maalia. Vierasjoukkue pelasi viimeksi maalittoman Managuan kanssa. Toiseksi edellisellä kierroksella oli tullut niukka tappio Las Sanabasia vastaan. Edellisestä voitosta on vähän aikaa, mutta viimeksi napattu pistejako oli hyvä onnistuminen. Vastassa oli sarjan kärjessä oleva nippu. Las Sabanasia vastaan olisi pitänyt pystyä parempaan. Maaliskuun lopussa ehdittiin saada kotona kaksi voittoa Ocotalia ja Art Jalapaa vastaan. Tien päällä menestystä on tullut yhdestä voitosta. Siellä on tullut muuten vain tappioita. Kuudenteen sijaan on matkaa neljä pistettä. Ratkaisuvoimaa on kovin niukasti. Punamustat saavat olla päälle 55 prosentin ennakkosuosikkeja. Ykköstä on kannatettu vajaat 45 prosenttia, joten siitä otetaan vahva tolppa.

Neman Grodno – Belshyna

Jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa yhteen iskevät Neman Grodno ja Belshyna. Kotijoukkue on pelannut kolmella ensimmäisellä kierroksella niukasti tappiollisesti Islochille, koko pistepotin arvoisesti kahdella maalilla Vitebskiä vastaan ja maalittoman Shahtjor Soligorskin kanssa. Edellisellä kierroksella napattu pistejako oli laadukas onnistuminen, sillä vastassa oli selvästi parempi miehistö. Toiseksi edellisellä kierroksella saatiin olla minitason voittajasuosikkeja ja koitoksen molemmat osumat tehtiin jälkimmäisellä jaksolla lyhyen ajan sisällä. Ensimmäisissä otteluissa ratkaisuvoimaa on löytynyt vähän, mutta kausi on alkanut vähintään kelvollisesti. Varsinkin alakerran kanssa on tullut hyvin onnistumisia. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella tappiollisesti kahdella maalilla FC Minskiä vastaan. Kamppailua seurasi niukka tappio Torpedoa vastaan. Viimeksi ottelu Gorodejaa vastaan meni niin ikään vastustajan hyväksi. Ensimmäiseen kolmeen otteluun on tullut siis kolme tappiota. Kolmessa kamppailussa maalinteossa on onnistuttu yhteensä kerran. Kyseessä on silti sijoitustaan parempi nippu. Materiaaliltaan keltavihreitä on pidettävä vähän parempana miehistönä, mutta varsinaista tasoeroa ryhmille on vaikea saada. Ykkönen tulee käytännössä hippasen yli kerran kahdesta. Ykkönen on vähän ylipelattu, joten mennään iltaan ykkösristillä.

Slutsk – Vitebsk

Jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa Slutsk yrittää menestyä Vitebskiä vastaan. Kotijoukkueen kausi on lähtenyt liikkeelle hienolla tavalla. Isännät pelasivat ensimmäisellä kierroksella voitollisesti kahdella maalilla Slavia Mozyria vastaan. Toisella kierroksella kamppailu Brestiä vastaan meni niukasti vastustajan eduksi, mutta viimeksi tuli komea voitto Islochia vastaan. Edellisessä taistossa maalinteossa onnistuttiin kolme kertaa. Vastustajalla oli hyvä paikka päästä kiinni pistejakoon, mutta kolmen osuman viimeisteleminen oli itseluottamukselle hieno juttu. Brestiä vastaan tappion kokeminen ei ollut yllätys, sillä vastustaja sai olla myös vieraissa ehdoton ennakkosuosikki. Tuolloin kamppailun ainokainen tehtiin ensimmäisellä 20 minuutilla. Vierasjoukkue esiintyi sarjan alussa voitollisesti Gorodejaa vastaan. Alussa yksi osuma riitti koko pistepottiin. Kamppailua seurasi tappio kahdella maalilla Neman Grodnoa vastaan. Edellisessä ottelussa päästiin takaisin voittojen pariin, kun voitto irtosi Smolevichia vastaan. Pistejako olisi kuvannut illan tapahtumia paremmin. Toinen puoliaika oltiin lähes kokonaan miehen vajaalla. Ottelua piti alun perin siirtää toiselle stadionille. Miehistöille on vaikea löytää juuri tasoeroa. Kyseessä on ennakkoon hyvin tasaiselta näyttävä kaksikko. Ykköselle tulee reippaat 40 prosenttia. Huomattavasti ylipelattu ykkönen on hyvä ohittaa.

Torpedo – Energetik-BGU

Jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa Torpedo pelaa Energetik-BGU:ta vastaan. Kotijoukkueen ensimmäiset viikot ovat sujuneet laadukkaasti. Isännät pelasivat ensimmäisellä kierroksella niukasti voitollisesti Shahtjor Soligorskista. Koko pistepotti ensimmäiseltä kierrokselta oli hieno onnistuminen, sillä vastassa oli selvästi parempi miehistö. Zhodino pelasi toisella kierroksella voitollisesti Belshynaa vastaan. Viimeksi jouduttiin kokemaan ensimmäinen tappio, kun ottelu Dinamo Minskiä vastaan meni vastustajalle kahdella maalilla. Ensimmäisten viikkojen jälkeen itseluottamuksen pitäisi olla silti kunnossa. Lisäksi esimerkiksi ensimmäisellä kierroksella paremman vastustajan pitäminen ilman osumia oli fiilikselle hyvä juttu. Kauden alussa oltiin koettu putoaminen Valko-Venäjän Cupissa mainitulle Shahtjor Soligorskille, joten myös siinä mielessä ensimmäiset kierrokset ovat olleet hyviä. Vierasjoukkue on ollut yksi ensimmäisten kierrosten parhaista onnistujista. Miehistö on saanut kolmella kierroksella yhtä monta voittoa. Varsinkin koko pistepotti BATE Borisovia vastaan oli upea onnistuminen. Kahdessa muussa kamppailussa voitot saatiin Ruh Brestiä ja FC Minskiä vastaan. Viimeksi oltiin vähän aikaa vajaalla. Vapauttava toinen maali tehtiin lopussa. Omiin on mennyt kolmella ensimmäisellä kierroksella maali. Matkalla on ollut myös onnea. Sitä oli etenkin alussa. Ykkönen tulee noin 45 prosentilla. Alle 30 prosenttia pelattu ykkönen pääsee piikiksi.

Gorodeja – Dinamo Minsk

Jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa yhteen iskevät Gorodeja ja Dinamo Minsk. Isännät ovat saaneet kolmella ensimmäisellä kierroksella yhden voiton ja kaksi tappiota. Kotijoukkue esiintyi ensimmäisellä kierroksella tappiollisesti Vitebskiä vastaan, kun taas toisella kierroksella pelattiin ilman pisteitä Shahtjor Soligorskia vastaan. Viimeksi saatiin varsin onnekas koko pistepotti Belshynasta. Ottelussa ainokainen tehtiin noin 25 minuuttia ennen illan päätöstä. Kamppailussa oltiin altavastaajan asemassa. Kahdella ensimmäisellä kierroksella maalinteossa ei onnistuttu, mutta alakerta on toiminut ensimmäisillä viikoilla suureksi osaksi laadukkaasti. Vierasjoukkue esiintyi ensimmäisellä kierroksella tappiollisesti Ruh Brestiä vastaan. Tappio avauksessa oli ehdottomasti yllätys. Kamppailua seurasi vauhdikas ottelu FC Minskiä vastaan, joka meni niin ikään ilman pisteitä. Ottelussa tehtiin yhteensä viisi osumaa. Taistossa oli hyvä paikka tulla toisella jaksolla kiinni jopa pistejakoon. Miehistö nappasi viimeksi ensimmäisen voittonsa, kun koko pistepotti otettiin Torpedoa vastaan. Kamppailussa maalinteossa onnistuttiin kaksi kertaa ja niistä molemmat viimeisteltiin ensimmäisellä jaksolla. Perustasoltaan sinivalkoiset ovat sen verran edellä, että kakkonen tulee lähes kerran kahdesta. Kakkonen on pelattu lähes oikein. Otetaan siitä kelvollinen tolppa.

FC Minsk – BATE Borisov

Jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa FC Minsk pelaa BATE Borisovia vastaan. Kotijoukkue on pelannut kolmella ensimmäisellä kierroksella kaksi voitollista kamppailua ja hävinnyt kerran. Isännät esiintyivät kahdella ensimmäisellä kierroksella voitollisesti Belshynaa ja Dinamo Minskiä vastaan. Viimeksi tuli tappio kahdella maalilla Energetik-BGU:lle. Viimeksi kamppailussa saatiin olla marginaalisia ennakkosuosikkeja, eikä pistejakoon venyminen olisi ollut vääryys. Toisella jaksolla oltiin reippaat 20 minuuttia ylivoimalla. Kahdella ensimmäisellä kierroksella maalinteossa oltiin onnistuttu kuusi kertaa. Dinamo Minskiä vastaan käydyssä ottelussa tauolla oltiin kolme maalia edellä, mutta vastustaja oli tulla jopa pistejakoon. Vierasjoukkue esiintyi alussa tappiollisesti Energetik-BGU:lle ja Slavia Mozyrille. Viimeksi tuli sentään tärkeä voitto, kun koko pistepotti irtosi Ruh Brestistä. Borisovilaiset ovat taidoiltaan sarjan parhaasta päästä ja tunnetaan yhtenä maansa jättiläisenä. Vieraille ensimmäiset kierrokset olivat vaikeita, mutta viimeksi tullut voitto avasi monia portteja kohti normaalia tasoa. Viimeksi maali tehtiin jo lähes alussa. Keltasiniset olivat toki jo avauksessa sen verran vahvoja, että pistejako olisi kuvannut pelin tapahtumia hyvin. Viikolla on Valko-Venäjän Cupia. Kakkonen tulee aika tasan 55 prosentilla. Selvästi alipelattu kakkonen on hieno varma.

Smolevitshi – Shahtjor Soligorsk

Smolevitshi pelaa Shahtjor Soligorskia vastaan, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa. Kotijoukkue on pelannut kolmella ensimmäisellä kierroksella niukasti tappiollisesti Islochia ja Vitebskiä vastaan ja vähämaalisen pistejaon Dinamo Brestin kanssa. Ensimmäisellä kierroksella napattu pistejako oli laadukas onnistuminen, mutta sen jälkeen on ollut haastavaa. Varsinkin maalinteko on ollut heikkoa. Toiseksi edellisellä kierroksella vastustajan jo lähes ottelun alussa tullut maali riitti koko pistepottiin. Viimeksi vastustajan ainokainen syntyi ensimmäisen jakson puolen välin korvilla. Toinen puoliaika saatiin olla lähes kokonaan miehen ylivoimalla. Ensimmäinen voitto on vielä tulematta, mutta kaudelle saatiin siis aivan hyvä startti. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisessä ottelussaan niukasti tappiollisesti Torpedolle, mutta kamppailua seurasi voitto Gorodejaa vastaan. Viimeksi ottelu Neman Grodnoa vastaan meni maalittomana. Se oli varmasti pettymys. Ratkaisuvoimaa on löytynyt yllättävän vähän. Kyseessä on laadukas miehistö, jolta on syytä odottaa parempia otteita. Ensimmäisessä kamppailussa vastustaja sai ainokaisensa taiston lopussa. Viikolla pelataan Valko-Venäjän Cupissa. Miners saa olla vieraissa noin 60 prosentin voittajasuosikki. Tasoeroa on sen verran paljon, että kymmenisen prosenttia liian vähän rastittu kakkonen otetaan varmaksi.

Dinamo Brest – Isloch

Jalkapallon Valko-Venäjän Valioliigassa toisensa kohtaavat Dinamo Brest ja Isloch. Isännät pelasivat ensimmäisellä kierroksella vähämaalisen tasapelin Smolevichin kanssa, kun taas kamppailua seurasi niukka voitto vieraissa Slutskista. Edellisellä kierroksella ottelu Slavia Mozyria vastaan meni maalilla vastustajalle. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella voitollisesti Neman Grodnoa vastaan, perään niin ikään voitollisesti Smolevichia vastaan ja viimeksi tappiollisesti Slutskia vastaan. Edellisellä kierroksella koettu tappio oli yllätys, mutta ottelussa oli hyvä paikka päästä pistejakoon. Alakerran kanssa oli silti yllättävän suuria haasteita. Kolme ensimmäistä kamppailua saatiin pelata kotona, joten nyt on tiedossa ensimmäinen ottelu vieraissa. Kaksi ensimmäistä ottelua tuotti täydet pistepotit, joten viimeksi koetusta tappiosta huolimatta itseluottamuksen pitäisi olla kunnossa. Kahdella ensimmäisellä kierroksella omiin ei mennyt yhtään palloa. Kotijoukkueelle tappion kärsiminen oli viimeksi yllätys, mutta toki tapahtumien valossa pistejako olisi ollut sopivampi lopputulos. Viikolla on tiedossa Valko-Venäjän Cupia Shahtjor Soligorskia vastaan. Lepoetua menee vähän vieraille. Sarjan hallitseva mestari on taidoiltaan silti sen verran edellä, että ykköselle saadaan karvan alle 55 prosenttia. Kymmenisen pinnaa liian vähän pelattu ykkönen tulee piikiksi.

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi. Kirjaudu